Päivä 25. Jouluaatto Koh rongilla kirj. Mumsku

Heräsimme aamulla aikaisin niinkuin jokaisena jouluaattona kuuluukin. Tänä vuonna vaan mehevän kinkun tuoksu puuttui kokonaan. Heräilimme uuteen päivään hetken katseltuamme meren aaltoja tuulisessa ja viileähkössä aamussa. Kävimme syömässä aamupalat ravintolassa ja suunnittelimme tulevaa jouluaattoa. Olimme päättäneet antaa toisillemme jotkin pienet, ei materiaaliset lahjat. Olin löytänyt vain muutaman melko raihnaisen simpukan ja suunnittelin pujottavani niihin narun ja tekeväni simpukoista jonkinlaisen korun. Löysin kuitenkin omaksi onnekseni jonkinlaisen simpukan sisälle muodostuneen kivettymän. Se oli jo itsessään niin hieno, ettei minun tarvinut käyttää juurikaan luovuutta, eikä heikohkoja käsityötaitojani. 

Guesthousen petanquekentällä kisataan.

Näimme  aamulla Tuukan, Even ja Santun. Sovimme heidän kanssaan jonkinlaisten turnajaisten vietosta. Pelailimme petanqueta, kambodzan sulkapalloa ja miehet pelailivat vielä keskenään rantalentopalloa vedessä. Heti aamusta ukot olivat ottaneet säännöllisin väliajoin Pastis, Muscle wine, ja Whisky huikkia. Jossain vaiheessa tuli ilmi, että Evellä ja Santulla oli mukana kaksi tonttulakkia. Tuukka ja Santtu pistivät ne päähänsä ja tonttuilivat meidän muiden iloksi rantahietikolla ympäriinsä. Jossakin vaiheessa joku keksi ottaa kokeiluun pyöreän "soutukuupan". Näky oli mielenkiintoinen kun kaksi tonttulakkiin sonnustautunutta miestä raahaa kolmatta kuupassa istuvaa kohti merta. Kuupan soutaminen yhdellä airolla ei näyttänyt onnistuvan ja pian miehet päättivätkin luovuttaa. 

Tonttu tomera ja "soutukuuppa".

Suomalaisten joulu Koh rongilla :D

Rantalentopalloa.

Olimme puhuneet jo monen päivän ajan, että olisi mukava kokata jotakin suomalaista jouluruokaa. Emme keksineet tiedossa olevista ruoka-aineista mitään muuta kuin vanhan kunnon perinteisen pyttipannun. Tämän valmistus olisi tarkoittanut sitä, että meidän olisi pitänyt änkätä itsemme guesthousen ravintolan keittiöön. Samalla muiden asiakkaiden tekemät tilaukset olisivat häiriintyneet ja päätimmekin jättää kokkailut tällä kertaa väliin. Söimme kuitenkin lounaalla juhlallisemmin wienerleikkeen ranskalaisilla, NAM! Lounaan jälkeen kaikkiin suomalaistonttuihin iski niin kova väsy, että oli pakko ottaa tunnin ruokalevot. Sovimme näkevämme baarilla muutaman tunnin päästä.

Joulun kunniaksi pannukakkukin sai vähän ekstra suklaakastiketta.

Valmistelimme Eemelin kanssa pienet lahjat myös Tuukalle, Evelle ja Santulle. Tuukka oli aikaisemmin päivällä kaatunut baarin polulle hakiessaan ravintolalta lisää olutta ja jäätä. Tästä syystä päätimme antaa hänelle lahjaksi tulevaisuuden varalle laastareita ja yhden oluen. Evelle ja Santulle annoimme joululahjaksi toisen rinkastamme löytyneen kambodzan sulkapelin. Paketoimme myös Jonesille pienen paketin. Sytkärin, jonka liekki tuli sytyttää aina uuden haaveen toteuttamisen yhteydessä. Paketoimme kaikki lahjat ympäristöystävällisesti puiden lehtiin. Kaikki olivat tyytyväisiä saamiinsa lahjoihin. Myöhemmin illalla kävimme syömässä ja istuimme iltaa baarilla. Minulla oli haikea fiilis, koska seuraavana päivänä matkamme jatkui kohti  Sihanoukvilleä. Päätin lähteä joulun vietosta itsekseni aikaisemmin nukkumaan. Matka viidakkopollulla taittui tuttuun tapaan muitta mutkitta taskulampun valossa. Bungalowissa aloin virittää hyttysverkkoa ja huomasin rotan jättäneen jälkensä olemassaolostaan. Se oli kakkinut sänkyymme useamman pikkuruisen papanan. Siitä sitten alkoi joka iltainen sängyn putsaus/ hyttysverkon asettelu rutiini taskulampun valossa. Uni tuli kuitenkin nopeasti, eikä papanoiden jättäjästä näkynyt jälkeäkään. Paapulla oli mennyt Jonesin kanssa pitkälle aamun puolelle saakka. Lopulta hänkin sai hinattua luunsa bungallemme ja ryhdyttyä unten maille.

Joululahjojen jakoa.

Päivä 24. BHGH:llä zillailua, kirj. Paapu & Mumsku

Tänään oli siitä hieno ja erikoinen päivä, että emme olleet suunnitelleet varsinaisesti mitään ohjelmaa. Olin myös pitänyt edellisenä päivänä ensimmäisen täysin kaljattoman päivän. Olimme kuitenkin pelailleet baarilla Jonesin, Tuukan ja Mumskun kanssa uutta hyvää noppapeliä myöhälle yöhön; viisitonnista. 

Muistiinpanot säännöistä:

Plus-/miinuspisteitä tulee

ykkösistä (100)

vitosista (50)

kolmesamaa 1-5 (nr.*100)/6 (-600)

pieni-/isosuora (1200/-1500)

Viisi vitosta (5000). 

Viisi noppaa, ja pisteet lasketaan, kun lopetat. 

Jos et lopeta, vaan heität "tyhjiä" noppia, menee kierros nollille jollei mitään tule. 

Saat jatkaa niin kauan kuin on pokkaa. 

Jos kaikki 5 pistenoppia, saat heittää kaikki uudelleen ja kerryttää lisäpisteitä, mutta sama nollille meno sääntö pätee kokonaispottiinkin. 

Eka joka saanut 5000 voittaa.

Unihiekat tuli hierottua bungalowin riippukeinussa kirjaa lueskellen ja Musea kuunnellen. Aamupalan jälkeen ajattelimme lähteä selvittämään meistä n. 1/5 rannanmitan päässä olevan mystisen leirin syytä. Leiristä oli toissayönä kuulunut musaa ja viimeyönä näkynyt valkokankaan tapaista heijastusta. Tuukka, Santtu ja Eve olivat vuorostaan tänään menossa kalastajakylälle Jouluostoksille ja käppäilimme samaa matkaa tuolle mysteerialueelle. Selvisi, että siellä oli hipahtava seurue nauttimassa saarielämästä nuotion ääressä nykytekniikalla varustettuna. Rannan takana oli kuulemma jokin kuuma lähdekin ja tubeilurenkaatkin olivat matkassa.

Mysteerileiri häämöttää.

Mysteerin ratkettua lähdimme pelailemaan paikallista sulkapeliä. Sitä pelataan eräänlaisella sulkavieteriyhdistelmällä, jota syötellään lyömällä tai potkimalla toisille. Vedessä pelattuna saa tehtyä luonnollisesti hienoja syöksyjäkin.

Tämänjälkeen päätimme korkata BHGH:n "urheilukentän". Petanquekenttä oli hieman päässyt rehevöittymään, mutta ei onneksi liikaa. Tiukka peli siitä tulikin ja viimeinen sarja ratkesikin vasta viimeisillä heitoilla. Mumsku heitti viimeisen pallonsa lähimmäksi, mutta sain kilkattua sen onneksi vielä sivuun.

Urheilukentällä tuli armoton hiki. Ei siitä syystä, että petanque olisi ollut liian rankka laji jokusen viikon lomailun jälkeen, mutta lämpö auringonpaisteessa keskellä viidakkoa sijaitsevalla urheilukentällä on melkoinen. Lähdimme siis virkistäytymään rannalle. Mumsku jäi lukemaan ja ottamaan aurinkoa ja minä lähdin snorklaamaan. Snorklailin kauemmaksi, kuin millään aikaisemmilla kerroilla olimme menneet. Löysin paikan, jossa oli TODELLA paljon ja suuria (helposti parin hengen aterian kattavia) kaloja parvittain. Paikalla oli myös jättikokoisia simpukoita. Olin kuitenkin snorklaillut tänne kauas myötävirtaan, joten paluumatka kävi kuntoilusta. Olin kyllä tiedostanut, että paluu tulisi olemaan vastavirtaan, mutta halusin nähdä, mitä vielä etäämmältä löytyisi, kun Joneskin oli maininnut paljon kaloja sisältävästä alueesta pidemmällä rantaa. Tällä kertaa se kannatti.

Snorklauksen jälkeen lounastimme, luimme kirjoja ja päätimme sitten kokeilla petanquea rannalla. Siellä voisi kuumuuden iskiessä pulpahtaa välillä veteenkin. Petanquekaveriksi tuli paikallinen tyttö, joka osasi kirjoittaa rantahiekkaan Khmerikielen lisäksi myös joitakin englannin kielisiä sanoja. Koulut Kambodzassa tuottavat näköjään nykyään tulosta (toisin kuin Pol Pot:n aikaan 80-luvulla, kun koulut lopetettiin opiskelun turhanpäiväisyyden vuoksi ja laitettiin ihmiset maalle töihin "vielä tasavertaisemman" kaupunkilaisluokan hyväksi). Seuraan liittyi kohta pari paikallista pojanvekaraakin, jolloin peli tosin muuttui sekoiluksi ja päätimme viheltää sen poikki.

Tutut Aussit Ana ja Joshkin tulivat pyörähtämään rannalla päiväretkeilynsä ohessa. He olivat käyneet saaren putouksillakin, mutta putoukset olivat kuulemma olleet tähän aikaan vuodesta aika kuivat. Pallottelimme vielä hetken sulkaa ja testasin snorklausta auringon laskiessa. Nyt makoilemme öljylampun valossa riippukeinuissamme. Kai sitä kohta voisi siirtyä parin rentouttavan pastisryypyn siivittämänä ravintolan kautta baarin puolelle.

-Paapu

Baarin puolella pelailtiin taas viittäsataa ja peloteltiin guesthouselle hetki sitten saapuneita suomalaistyttöjä. Tytöt olivat kuumottuneita kaikista kertomistamme rottajutuista. Tytöt nukkuivat dormissa lähellä meidän bungalowia, jossa kerroimme rottien käyneen keksipaketilla. Aluksi neitien toimintasuunnitelmaan kuului ilmeisesti valvoa koko yö baarilla ja valvoa rottien mahdollista hyökkäystä, mutta väsy taisi viedä naisista voiton ja he lähtivät paljon ennen meitä dormilleen. Jäimme lopuksi Jonesin kanssa kolmisin baariin. Pelailimme vielä useamman pelin ja keskustelimme henkeviä mm. BHGH:n tulevaisuudesta. Jossain vaiheessa huomasimme kellon olevan yli 12, joten Joulu oli tullut. Kuuntelimme Jonesilta löytyvän Joululauluvalikoiman (2 kappaletta) läpi ja skoolasimme Joululle. Jossain vaiheessa ymmärsimme siirtyä yöpuulle "hiljaiseen" tuuliseen Jouluyöhön.

-Mumsku

Päivä 23. BHGH, Rappe- rapukoiran jälleennäkeminen kirj. Mumsku

Maailmanloppua ei sitten taaskaan tullut. Heräsimme uuteen aamuun aivan normaaliin tapaan kello 8 aikaan. Merkkejä maailmanlopusta ei ollut havaittavissa. Tosin jossain vaiheessa pienessä mielessäni käväisi ajatus, että mitäpä jos se olikin tullut ja vain Koh rong oli siitä selvinnyt. Myöhemmin tämä ajatus tuli kuitenkin todistettua vilkkaan mielikuvitukseni aikaansaannokseksi. Kävelimme nimittäin viidakon halki saaren toiselle puolelle ja pääsin tarkistamaan asian facebookista. Isäni siellä kirjoitteli, että olipa kiva kuulla meistä pitkästä aikaa. Hän oli jo ilmeisesti ehtinyt huolestua, kun meistä ei ollut kuulunut mitään yli viikkoon.

Vesimeloneita kaupan.

Lähdimme tosiaan aamupäivällä patikoimaan Eemelin ja Tuukan kanssa saaren toiselle puolelle. Olimme varoitelleet Tuukkaa viidakkopolun haastavasta alusta. Aluksi hän kyselikin hiukan huolestuneen oloisena, jatkuisiko jyrkkä nousu vielä kovinkin pitkään. Oman lisänsä tähän epäröintiin saattoi myös antaa Tuukan pitkäksi venynyt ilta baarilla :) Patikointi saaren toiselle puolelle sujui hyvin. Matkaan kului huomattavasti vähemmän aikaa kuin ensimmäisellä kerralla. Alkumatkasta kaksi BHGH:n pientä söpöä koiranpentua lähti seuraamaan meitä viidakkoon. Kävi vähän sääliksi niitä pieniä rääpäleitä, kun ne väkisin yrittivät kiipeillä isoja kiviä ylöspäin perässämme. Välillä pennut putosivat mukkelismakkelis ja taas hetken päästä ne yrittivät sitkeästi seurata meitä. Yritimme hätystää niitä takaisin guesthouselle, mutta pennut eivät meinaneet luovuttaa millään. Vasta jonkin matkan päästä ylhäällä polku kävi niille liian mahdottomaksi, eivätkä ne enää pystyneet seuraamaan meitä. 

Pikkuiset pennut BHGH:lla <3

Päästyämme saaren toiselle puolelle ostimme marketista kylmät limpparit ja istuimme alas wifittelemään ja vaihtamaan pikaisesti kuulumisia Suomeen facessa. Hetken siinä istuttuamme Paapu alkoi katsoa yhtä harvinaisen sikeästi nukkuvaa koiraa ja tajusi sen olevan vanha tuttavamme rapukoira-Rappe. Olimmekin jo eilen hiukan ikävöineet uskollista ystäväämme. Eräs Tuukkaan jo aikaisemmin Sihanoukvillessä törmännyt Steven tiesi kertoa, että Rappe oli eilen tullut heidän venekyydillään meidän puolelta saarta toiselle puolelle. Rappe oli kuulemma lähtenyt päättäväisesti uimaan kohti venettä ja olihan se sitten tietenkin nostettu kyytiin. Varsinaisena maailmanmatkaajana se lähti taas seuraamaan meitä, kun kävelimme rannalla.

Rappe ottaa easysti <3

Vähän matkaa pääsimme kulkemaan rauhassa, kunnes vieraat koirat saartoivat Rapen ja ajoivat ressukan mereen. Meressä Rappe näki ankkuroidun pitkähäntäveneen ja päätti toisten koirien räksyttäessä rannalla uida veneeseen turvaan. Se ei kuitenkaan huomioinut, ettei veneessä olisi tällä kertaa ketään nostamassa sitä kyytiin. Rapen menoa katsellessa tuli kamala sääli. Koirat eivät päästäneet sitä maihin, eikä se päässyt veneisiinkään omin avuin. Paapu päätti mennä uskollisen ystävämme avuksi ja tuoda sen turvallisesti rantaan, mutta toiset koirat eivät sitä sallineet. Paapu päätti ratkoa pulman nostamalla Rapen pieneen rannan lähellä kelluvaan veneeseen. Siellä se kurkki hömelönä laidan ylitse ja heilutti häntäänsä. Eihän siinä sitten kauaa kulunut, kun herra molskautti itsensä takaisin mereen ja lähti uimaan kohti rantaa. Rantautuminen onnistui vähän paremmin, eikä Rappe saanut kimppuunsa kuin yhden koiran. Tuukka oli puolestaan tällä kertaa puolustamassa ystäväämme. Lopulta toinen koira kyllästyi jahtaamaan Rappea ja pääsimme kaikki jatkamaan matkaamme. Kävimme näyttämässä Tuukalle treehouse bungaloweja ja onnistuimme jättämään Rapen sinne turvaan.

Löysimme rannalta  tuttua seuraa.

Ystävä hädässä tunnetaan.

Pelastettu Rappe veneessä.

Kävimme syömässä Monkey island:issa hyvät sweet and sour pallerot ja suussasulavat banaani- suklaa pannukakut. Törmäsimme rannalla Phnom penh:issä tapaamaamme pariskuntaan Anaan ja Joshiin. Olimmekin kuulleet Alexilta Sihanoukvillessä, että kaksikko oli myös tulossa Koh rongille. He yöpyivät saarella Monkey republic nimisen paikan bungalowissa. Kehuimme heille meidän puolen rantaa ja mukavaa guesthousea. He lupailivat tulla jossakin vaiheessa lähipäivinä käymään.

Pitkähäntäveneellä takaisin BHGH:lle.

Ranta ja tutut bungalowit näkyvissä.

Tulimme pitkähäntäveneellä takaisin BHGH:lle iltapäivällä. Ajattelimme viidakkopatikoinnin yhteen suuntaan riittäväksi suoritukseksi. Päätökseen vaikutti myös rinkat, jotka haimme säilytyksestä the rising sun:ista. Kävimme pesulla ja ihailimme auringonlaskua omalta terassiltamme. Viritimme terassille toisen riippukeinun viereen rinkasta löytyneen riippukeinumme. Terassilla oli täydellistä makoilla yhdessä ja ihailla merta. Kirjoittaessani tätä päiväkirjaani kuuntelimme samalla Musea ja ihailimme öljylyhdyn valossa saaren ja meren yläpuolella näkyvää salamointia. Oih, tällaista sen elämän pitäisikin olla :)

Riippukeinussa päiväkirjan kirjoittamista.

Päivä 22. Koh Rong - BHGH, kirj. Paapu

Aamulla herätessämme huomasimme, että meillä oli käynyt yöllisiä vieraita. Rotta oli järsinyt kolmasosan suolakeksipaketistamme ja paikalla olivat nyt muurahaiset. Santtu ja Eve kertoivat, että rottien tihutöitä voisi välttää ripustamalla ruoat katosta roikkumaan. Tämäkään ei ollut näköjään idioottivarma keino, sillä heillä oli kuulemma hiiri tai rotta kiivennyt kattopalkkeja ja narua pitkin katosta roikkuvaan pussiin.

Samu osasi suojata itsensä ja tavaransa rotilta:)

Mumsku kirjoittamassa aamiaisella matkapäiväkirjaa.

Iltapäivällä menimme snorklailemaan rannan tuntumassa oleville koralleille. Snorklaillessa tunsimme välillä, kuin jokin olisi koskettanut meitä. Välillä myös poltti. Mumsku huomasi, että vedessähän oli useita lähes läpinäkyviä pikkumeduusoja. Välillä kun oli kohdistanut katseensa kauemmaksi, huomasi näkökentässä jotakin sumeaa. Kun sitten kohdisti katseen kirjanlukuetäisyydelle, huomasikin tuijottavansa paria meduusaa. Samukin innostui snorklaamisesta huomatessaan, että vedenallahan oikeasti on jotain katseltavaa. Snorklausvälineet tosin eivät olleet aivan tuliterässä kunnossa ja meikäläinenkin sai ainakin taas harjoitella maskin tyhjennystä meren alla ennen tulevia sukelluksia.

Baarin terassilta oikealle.

Baarin terassilta vasemmalle. Korallit kuultavat hieman pinnan alta.

Snorklailun jälkeen menimme taas baarille, joka jollain tasolla oli paikan sydän. Siellä pelailtiin ja turistiin henkeviä ja heitettiin läpyskää. Baarin penkillä istuessamme seurailimme taivaalla liitelevää merikotkaa. Tuukka oli nähnyt sen kerran syöksyvän mereenkin kalan perään. Pelailimme muutaman erän Backgammonia Jonesin kanssa, joka oli taidollaan ja kokemuksellaan aikas haastava vastus. Turpaanhan siinä loppujenlopuksi tuli, vaikka tiukkoja pelejä olikin. Baaritiskillä oli Santun löytämä skorpioni (kuollut tosin). Aamulla Santtu oli kuulemma nähnyt polulla pienen korallikäärmeen, Koh Rongin erikoisuuden. Backgammonia pelatessamme huomasimme jossain välissä, että pelilautamme päällä roikkui hämähäkki. Jones ihmetteli, mistä mihin se on seittinsä oikein kiinnittänyt. Kun heilutin päätäni, hämis heilui samaan tahtiin. Se oli päättänyt seitittää ansansa pääni ja baaritiskin välille.

Baarin naistenvessa.

Baarin miestenvessa.

 

Samun piti lähteä iltapäivästä, koska oli jo pari päivää sitten varannut lennot seuraavalle päivälle välille Phnom Penh - Bangkok suuntana Koh Tao. Ajattelimme olisiko Samu toiminut samoin, mikäli lentoja ei olisi jo varattu etukäteen. Skoolasimme kuitenkin Samulle baarin terassilla, kun hänen pitkähäntänsä ajelehti siitä ohi. :)

Auringon laskiessa hedelmälepakot lähtivät suurina parvina liikkeelle kuun valaisemina. Hedelmälepakko on suurin lepakkolaji ja syö nimensä mukaisesti hedelmiä. Pimeyden hiivittyä kalastajat lipuivat kummitusmaisina hahmoina styroksista tehdyillä lautoilla baarin ohi. He uistelivat kuulemma mustekaloja. Jotkin asiat saavat täällä uuden merkityksen.

Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!

Päivä 21. Koh Rong - BHGH, kirj. Paapu

Olimme suunnitelleet edellisenä päivänä, että kävisimme tänään 7 km:n hiekkarannan toisessa päässä sijaitsevassa kalastajakylässä. Kun aamiaisen/brunssin jälkeen lähdimme tallustelemaan rantaviivaa pitkin, lähti vaalea pitkähkökarvainen uroskoira matkakumppaniksemme. Pulahdimme tuon tuosta meriveteen virkistäytymään ja koira odotti aina varjossa rantavahtina. Kerran ehti jo huolestua, kun kaikki kelluimme selällämme aaltojen mukana heilahdellen. 

Rappe.

Kun rantaviivaa katsoi 20-30 metrin päähän, näki rannalla olevien lukuisten rapujen kaikkoavan tieltämme heitä lähestyessämme. Kun rapu menee täysiä, niin se nousee jännästi pystyyn ja koira jahtasi aina välillä näitä rannalla kipittäviä rapuja. Nimesimmekin sen Rappe-rapukoiraksi, tuttavien kesken pelkkä "Rappe".

7 km rantaviivaa alkoi täyttyä noin viiden uimareissun jälkeen ja otimme vesipulloistamme viimeiset huikat. Rannalla ei ollut koko matkalla muuta majoitusta tai rakennusta. Vain rannalle ajelehtineita kappaleita oli siellä täällä ja nekin tuntuivat hautautuvan nopeasti hienoon hiekkaan. Ranta siisti näin itse itseään. Vain pisimmälle ajautuneisiin kappaleisiin aallot eivät ylttäneet. Ranta oli valkoinen ja narskui jälkojen alla kuin lumi. Se koostui itseasiassa kuulemma koralleja syöneiden kalojen ulosteesta, kuten ilmeisesti kaikki muutkin valkohiekkaiset rannat. Paikalla oli siis joskus ollut suunnaton koralliriutta.

Kalastajakylässä tapasimme samaisen n. 40v pariskunnan, joka oli tullut meitä vastaan viidakkopolulla. He kertoivat meille kylän elämästä, jossa he olivat eläneet noin viikon verran mukana ja tulisivat vielä pari viikkoa elämään. Kylässä ei esimerkiksi ollut poliisia, vaan ongelmat ratkaistiin yhdessä kyläkokouksissa kyläpäällikön johdolla. Kyläpäällikkö hoiti kylän asioita ja toimi yhteistyössä nyt vielä lähes koskemattomalle rannalle resortteja kaavailevien yritysten kanssa, jotta jotta resortit työllistäisivät kyläläisiä tulevaisuudessa saaren ulkopuolelta tuotavien työntekijöiden sijaan. Olis sääli kuulla lentokenttää varten jo raivatusta alueesta ja tulevista Hiltoneista. Tämäkin rauhallinen lähes koskematon paratiisi olisi jokusen vuoden päästä Kambodzan Koh Samui. Ei siinä muuten mitään, mutta tällaisista paikoista lähtee jotenkin se oma sielu, kun niihin rakennetaan ne samat tutut lomakohteiden palvelut ja hotellit. BHGH:n omistajan Jonesinkaan elämään tämä ei tulisi olemaan vaikuttamatta; Hänen maansa oli jo pakkolunastettu valtiolle (säädetty laki, että Sihanoukvillessa rekisteröidyt maanomistukset eivät enää päde, vaan rekisteröinti tulee tehdä Phenom Phenissä, jolloin Jonesin maanomistus saatiin mitätöityä ja myytyä maat Royal groupille). Nyt Jones joutui maksamaan vuokraa uudelle maanomistajalle ja kaiken kukkuraksi vuokra oli juuri lähiaikoina nelinkertaistettu, jotta idyllinen Guest house saataisiin savustettua ulos kuvioista saaren parhaalta paikalta. Jonesilla on vaikeat valinnat edessä, eikä meikäläisetkään saisi nauttia paikasta enää sellaisenaan kovin pitkään.

Kyläpäällikkö hoisi meille paluuveneen ja nappasimme myös Rapen kyytiin. Ajattelimme, että kai kulkurikoira olisi hyvä palauttaa sinne mistä ottikin, eikä jättää oman onnensa nojaan. Myöhemmin huoli osoittautuikin turhaksi ja Rapen olevan kokenut matkaaja. Tästä turhasta huolehtimisesta Rappe oli jo osoittanut merkkejä väisteltyään sujuvasti noin kymmenen kyläkoiran reviirin puolustuksen.

Veneemme potkuri oli pitkäsiimasta poiketen veneen alla, emmekä päässeet ihan rantaan. Rappekin piti siis heittää mereen. Vippasin sen vähän kauemmaksi, jottei se lähtisi heti takaisin. Molskahduksen jälkeen se käänsi kuitenkin anelevan katseensa takaisin kohti venettä, mutta tajusi onneksi pian mikä on homman nimi ja rantautui Samun saattelemana.

Illaksi menimme baarille. Baarille tuli myös Samun seuraksi dormiin juuri saarelle saapunut Tuukka.

Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!

Päivä 20. Koh Rong, saapuminen Broken heart guesthouselle kirj. Mumsku

Aurinko nousee Koh Rongilla.

Pienokaiset lähtevät kouluun auringon noustessa.

Paapu fiilistelee uutta alkanutta päivää.

The rising sun gueshouse.

Heräsimme The rising sun guesthousesta auringon noustessa ja lähdimme käppäilemään viidakon halki kohti toisella puolella saarta sijaitsevaa Broken heart guesthousea. Olimme valmiiksi asennoituneet, että reissusta tulee hikinen ja ötökkäpitoinen. Alkumatkasta polku oli melko helppokulkuinen ja kasvillisuus ympärillämme matalaa. Polku kipusi koko ajan ylemmäs. Ylhäällä mäen rinteellä polku muuttui tiheän kasvillisuuden ansiosta ajoittain hiukan vaikeakulkuisemmaksi. Välillä polku risteytyi useaan eri suuntaan ja olimme hiukan epävarmoja oikeasta suunnasta. Huomasimme jossain vaiheessa, että oikea polku oli onneksemme merkattu punaisilla maalitäplillä.

Viidakkopolun alkumetreiltä.

Olimme spyykanneet itseämme kohtaamaan tällä patikoinnilla keikenlaisia viidakon kummajaisia. Matkalla törmäsimme muun muassa muurahaisarmeijaan, liskoihin ja erilaisiin hämähäkkeihin. Olimme kuulleet, että saaren toiselle puolelle menemiseen kuluisi aikaa noin kaksi tuntia. Meillä vaellukseen useine taukoineen kului noin puolitoista tuntia.  Reitin lopussa oli ehdottomasti vaikein osa. Meidän piti laskeutua jyrkkä rinne alas ennen kuin pääsimme nauttimaan Sok san beachin 7 kilometrin pituisesta paratiisimaisesta hiekkarannasta. Olin hyvin tyytyväinen, että olin aamulla ymmärtänyt valita jalkineiksi lenkkarit. Rantasandaaleissa tämä reissu olisi voinut saada joitakin ei toivottuja uusia käänteitä :D

Muurahaisten polku.

Eemeli lähdössä laskeutumaan polkua alas.

Hämähämähäkki kiipes langalle.

Näimme polulla laskeutuessamme suomalaisen pariskunnan. He kertoivat tulevansa rannan toisesta päästä, Sok san:in kalastajakylästä. He olivat majoittautunut kyläläisten ylläpitämään bungalowiin. Saimme kuulla pariskunnalta koko Koh rongin saaren olevan melkoisen täynnä ja he vihjasivat, että majoitusta saattaisi olla vaikea löytää. Olimme jo hiukan huolissamme, pääsisimmekö ollenkaan nauttimaan yöpymisestä tällä paratiisimaisella rannalla. Lopulta viidakkopolku toi meidät BHGH:n ravintolan viereen. Kysyimme heti ravintolasta (toimi guesthousen respana), olisiko bungaloweja vapaina, ja olihan niitä. Yövyimme aivan merenrannan läheisyydessä, omassa rauhassa, tiheän kasvillisuuden keskellä. (25$/yö) Aivan unelma paikka. Samuel päätti yöpyä dormissa (10$/yö). Ensimmäisen yön hän sai viettää omassa rauhassa dormin ainoana asukkaana.

Dormi bungalow.

Maisema meidän bungalowin terassilta.

Ranta.

Kelluva pariskunta lomailee.

Kävimme polskuttelemassa turkoosin värisessä puhtaassa vedessä ja päätimme vuokrata guesthousen ravintolasta snorkkelit (1$/kpl). Lähdimme snorklailemaan bungalowien edustalle rantakivikkoon. Näkyvyys oli ihan kohtalainen ja kalojakin näkyi montaa eri sorttia. Näimme myös vilaukselta rauskun, joka ui pelokkaana meitä pakoon. Monen tunnin snorklailujen jälkeen kävimme "suihkussa". Peseytyminen hoidettiin vanhaan hyvään tapaan kylmällä kaivovedellä ja "äyskärillä". Näihin pesuhetken olosuhteisiin tottui nopeasti ja ainakin itse huomasin pian nauttivani hommasta. Ainoa kurja juttu oli vain vaihtovaatteiden vähäinen määrä, sillä olimme jättäneet rinkkamme säilöön toiselle puolen saarta the rising sun guesthouselle.

BHGH oli kaikessa mahtavuudessaan varsinainen viidakkoeläinten paratiisi. Rannalla upeassa vaaleassa korallihiekassa asui lukuisia rapuja ja hietakärpäsiä. Kasvillisuudessa bungalowien luona asusteli muun muassa rottia, liskoja ja termiittejä. Ylempänä viidakossa puolestaan oli apinoiden, villisikojen, lepakoiden ja käärmeiden asuinsijat. Upea paikka uskomattomalla paratiisimaisemalla, mutta sanoisin ettei se sovi ötökkä-/ käärmekammoisille.

Liskonen.

Siipiveikko.

Illalla kävimme syömässä guesthousen ravintolassa The makkaraperunat ja suuntasimme taskulamppujen valossa kohti rantabaaria. Baarin suuaukolla portaissa oli ripustettuna kyltti "closed". Menimme kyltistä huolimatta istuskelemaan baarin terassille ja katselimme upeata tähtitaivasta. Olimme sattumalta lukeneet Marko Kososen kirjoittaman Rock`n roll suicide Bar, lopun aikojen matkakirjan. Kirja kertoi baarin perustamisesta Koh rongin saarelle. Katselimme tähtiä ja vietimme siis iltaa entisen Rock`n roll suicide baarin terassilla. Olimme jo lähdössä baarista nukkumaan bungaloweillemme, kun kuulimme guesthousen omistajan Jonesin huutavan suomeksi: "tulkaa käymään täällä!" Menimme käymään Jonesin bungalowilla ja maistelimme Jekkua, Pastista ja tietenkin Kossua. Siinä sitten tuli useampikin huikka maisteltua, sillä olimme Jonesin vieraina varmaankin kello neljään asti.