Olimme suunnitelleet edellisenä päivänä, että kävisimme tänään 7 km:n hiekkarannan toisessa päässä sijaitsevassa kalastajakylässä. Kun aamiaisen/brunssin jälkeen lähdimme tallustelemaan rantaviivaa pitkin, lähti vaalea pitkähkökarvainen uroskoira matkakumppaniksemme. Pulahdimme tuon tuosta meriveteen virkistäytymään ja koira odotti aina varjossa rantavahtina. Kerran ehti jo huolestua, kun kaikki kelluimme selällämme aaltojen mukana heilahdellen.
 |
| Rappe. |
Kun rantaviivaa katsoi 20-30 metrin päähän, näki rannalla olevien lukuisten rapujen kaikkoavan tieltämme heitä lähestyessämme. Kun rapu menee täysiä, niin se nousee jännästi pystyyn ja koira jahtasi aina välillä näitä rannalla kipittäviä rapuja. Nimesimmekin sen Rappe-rapukoiraksi, tuttavien kesken pelkkä "Rappe".
7 km rantaviivaa alkoi täyttyä noin viiden uimareissun jälkeen ja otimme vesipulloistamme viimeiset huikat. Rannalla ei ollut koko matkalla muuta majoitusta tai rakennusta. Vain rannalle ajelehtineita kappaleita oli siellä täällä ja nekin tuntuivat hautautuvan nopeasti hienoon hiekkaan. Ranta siisti näin itse itseään. Vain pisimmälle ajautuneisiin kappaleisiin aallot eivät ylttäneet. Ranta oli valkoinen ja narskui jälkojen alla kuin lumi. Se koostui itseasiassa kuulemma koralleja syöneiden kalojen ulosteesta, kuten ilmeisesti kaikki muutkin valkohiekkaiset rannat. Paikalla oli siis joskus ollut suunnaton koralliriutta.
Kalastajakylässä tapasimme samaisen n. 40v pariskunnan, joka oli tullut meitä vastaan viidakkopolulla. He kertoivat meille kylän elämästä, jossa he olivat eläneet noin viikon verran mukana ja tulisivat vielä pari viikkoa elämään. Kylässä ei esimerkiksi ollut poliisia, vaan ongelmat ratkaistiin yhdessä kyläkokouksissa kyläpäällikön johdolla. Kyläpäällikkö hoiti kylän asioita ja toimi yhteistyössä nyt vielä lähes koskemattomalle rannalle resortteja kaavailevien yritysten kanssa, jotta jotta resortit työllistäisivät kyläläisiä tulevaisuudessa saaren ulkopuolelta tuotavien työntekijöiden sijaan. Olis sääli kuulla lentokenttää varten jo raivatusta alueesta ja tulevista Hiltoneista. Tämäkin rauhallinen lähes koskematon paratiisi olisi jokusen vuoden päästä Kambodzan Koh Samui. Ei siinä muuten mitään, mutta tällaisista paikoista lähtee jotenkin se oma sielu, kun niihin rakennetaan ne samat tutut lomakohteiden palvelut ja hotellit. BHGH:n omistajan Jonesinkaan elämään tämä ei tulisi olemaan vaikuttamatta; Hänen maansa oli jo pakkolunastettu valtiolle (säädetty laki, että Sihanoukvillessa rekisteröidyt maanomistukset eivät enää päde, vaan rekisteröinti tulee tehdä Phenom Phenissä, jolloin Jonesin maanomistus saatiin mitätöityä ja myytyä maat Royal groupille). Nyt Jones joutui maksamaan vuokraa uudelle maanomistajalle ja kaiken kukkuraksi vuokra oli juuri lähiaikoina nelinkertaistettu, jotta idyllinen Guest house saataisiin savustettua ulos kuvioista saaren parhaalta paikalta. Jonesilla on vaikeat valinnat edessä, eikä meikäläisetkään saisi nauttia paikasta enää sellaisenaan kovin pitkään.
Kyläpäällikkö hoisi meille paluuveneen ja nappasimme myös Rapen kyytiin. Ajattelimme, että kai kulkurikoira olisi hyvä palauttaa sinne mistä ottikin, eikä jättää oman onnensa nojaan. Myöhemmin huoli osoittautuikin turhaksi ja Rapen olevan kokenut matkaaja. Tästä turhasta huolehtimisesta Rappe oli jo osoittanut merkkejä väisteltyään sujuvasti noin kymmenen kyläkoiran reviirin puolustuksen.
Veneemme potkuri oli pitkäsiimasta poiketen veneen alla, emmekä päässeet ihan rantaan. Rappekin piti siis heittää mereen. Vippasin sen vähän kauemmaksi, jottei se lähtisi heti takaisin. Molskahduksen jälkeen se käänsi kuitenkin anelevan katseensa takaisin kohti venettä, mutta tajusi onneksi pian mikä on homman nimi ja rantautui Samun saattelemana.
Illaksi menimme baarille. Baarille tuli myös Samun seuraksi dormiin juuri saarelle saapunut Tuukka.
tästä on helppo aloittaa ;D
Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti