sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Päivä 4. Ta Dlo - Pakse, kirj. Paapu

Heräsimme hieman levottomasti nukutun yön jälkeen. Liekö malarialääkkeen vaikutus olleen tälläkertaa levottomien unien sijaan unettomat levot, vai eikö putouksen kohina sittenkään ole yhtä nukuttavaa tottumattomalle, kuin kotosuomesta tuttu sade. Olihan se kuitenkin romanttista ja norsujen kylvyn ja banaaniruokinnan jälkeen lähdimme kävelylle joen varrelle. Kiipesimme yhden putouksen päälle ja hyppelimme kiviä pitkin keskemmälle joenuomaa. Pikku Laosilaispojat harjoittelivat joessa kalastusta heittoverkon ja koukun avulla.






Kävelyn jälkeen pikku päikkärit teki gutaa. Ensikosketus riippumattoonkin tälläreissulla tuli joenvarsi ravintolassa. Ruokakin on täällä oikeasti hyvää.

Takaisin Pakseen saavuttua kävimme ostamassa välttämättömyydet Don Det:lle menoa varten, kuten bungalowiin suihkutettavaa ötökäntappomyrkkyä. Tuli sitä ostettua vähän muutakin. Pikkupoika sai koijattua minulta yksistä vöistä puuttuneen hintalapun ansiosta pari euroa extraa. Hän nosti vain jonkun lapun maasta ja pitäessäni hintaa liian korkeana otti vastaan ensimmäisen ehdottamani vastatarjoukseni, vaikka tässä ostarissa ei pahemmin voinut tinkiä. Vilautti sitten lähtiessämme ylpeänä näyttämäänsä lappua paikalle saapuneelle vanhemmalle myyjälle. No samanlaisesta 10 € automaattilukkovyöstä maksoin joskus Bangkokissa vaivalla tingattuani 7 €, joten markkinatalous toimi varmaan ihan kelvollisesti kumminkin puolin, mutta periaate koijatuksi tulemisesta, perkeles:D Pitikin vilkaista vielä taakse... Vatsatautilääkettä ei saatu ostettua valmiiksi mielestäni yksiselitteisestä oksennus-ripuli pantomiiniesityksestäni huolimatta apteekkarilta.

Matkalla Pakseen kävimme tsekkaamassa vielä yhden putouksen, jossa oli erityisen hyvät kivillä kiipeämis ja hyppely apajat. Tämä siis kyseisen putouksen speciality. Kikkailin myös yhteen kallionkoloon ottamaan putouksen tiputuskohdan suihkua. Meinasi käydä huonosti, kun kallionkolo olikin liukkaan lietteen peitossa ja vietti suoraan putouskohtaan! Siinähän sitten oltaisiinkin oltu. Putoukselle johtanutta tietä ajaessamme tuli sellainen olo, että olemme kohta jollain hamppuplantaaseilla. Juuri kun olin jo kääntämässä skootteria, Mumsku näki jonkin parkkeeratun skootterin mutkan takana tienvieressä ja itse huomasin tien yli loikkivan koiran. Melkein missattiin. Tienviitan 10 km olikin 12-13 km.





Paksesta otimme 5 € guesthousen Mekongin rannalta. Tässä on mukava kirjoitella auringonlaskiessa matkapäiväkirjaa. Espanjalainen Maximum ja Australialainen Senelle kävivät myös tässä hengaamassa ja nyt jotkin jäbät soittelevat tuossa skittaa. Kämmenselät huutavat Aloeveraa. Skootterilla ajaessa tarvisi pitää hanskat kädessä auringon suojana. Leikkelinkin itselleni sukista kämmensuojat.

 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Jos matkakärpänen iski, mutta haet jotain easympää reissua, niin:
Täältähän niitä löytyy ;D

Tai jos et just ny jaksa lähtee reissuun, niin:
Tämäkin on mukavaa ajanvietettä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti