Päivä 13. Siem reap - Phnom penh kirj. Mumsku

Aamulla lähdettiin kuuden bussilla köröttelemään kohti kambojen pääkaupunkia Phnom penh:iä. Ensivaikutelmaltaan kaupungin liikenne näytti kaaosmaiselta. Polkupyörät, moottoripyörät, mopot ja tuk tuk:it suhailivat ympäriinsä monen kaistan leveydellä. Kulkipa seassa vielä vanhanaikaisia polkupyörätaksejakin eli cycloja. 

Polkupyörätaksi

Paikalliset poliisit ajelivat kolme päällä scootterilla.

The independence monument.

                      

Käytiin ensin etsimässä majoitusta Top banana nimisestä guesthouse:sta, mutta siellä oli täyttä. Myöskin Mini banana guesthouse oli täynnä. Dormi olisi ollut käytettävissä, mutta tähän majoitusvaihtoehtoon minä en suostunut. Hetkeä myöhemmin guesthouse:n baarissa piipahti eräs länkkäri tarjoten meille baarinsa yläkertaa majoittumiseen. Sekään ei tuntunut minusta mukavalta vaihtoehdolta. Tunsin taas itseni liian kriittiseksi ja vaikeaksi matkakumppaniksi, mutta en antanut periksi, vaan halusin jatkaa vielä majoituksen etsimistä. Lopulta päädyimme Number 9 guesthouse:en, joka tuntui aivan luksukselta. (Kahden hengen huone maksoi 25$ ja sinkkuhuone maksoi 17$.)

Number 9 guesthouse:n kattoterassi

                        

Huoneen saatuamme lähdimme kävelemään keskustan vilkkaille kaduille ja törmäsimme erääseen melko hyvin englantia puhuvaan nuoreen tuk tuk-kuskiin. Hän kuskasi meidät Killing field:seille ja takaisin 15$ hintaan. Olisimme varmasti päässeet halvemmallakin, mutta kuskin englannin kielen taidot ja mukava luonne hurmasi meidät, joten maksoimme mielellämme tälle nuorelle miehelle vähän ekstraa. Kuskilla oli myös hyvä yleissivistys ja hän osasi kertoa meille, tietämättömille turisteille paljon sellaista tietoa, mikä oli mennyt meiltä ohi.

"Kuoleman puu"

Joukkohautoja Kuoleman kentillä

Ei jäänyt epäselväksi mihin tämän kallon omistaja oli kuollut.

Killing field:sit/ kuoleman kentät olivat vierailun arvoinen paikka. Tosin itse olin odottanut paikalta hiukan enemmän. Kentillä ei ollut enää jäljellä rakennuksia, eikä juuri muutakaan. Useita joukkohautoja ja erilaisia tappovälineitä esiteltiin. Järkyttävintä mielestäni kuoleman kentillä oli se, ettei näistä järkyttävistä tapahtumista ole aikaa kuin reilut kolmekymmentä vuotta. Surullista ajatella, että jonkun sekopään ideoima joukkoteurastus toteutui näin helposti. Ehkäpä Pol Pot:in kaltaiset sadistidiktaattorit tietävät, millä keinoin ihmisen saa käyttäytymään petoeläimen tavoin ja riistämään omiensa hengen. Uskomatonta, mutta totta. 

Aurinko laskee kuoleman kentillä.

Luukokoelma.

Meillä oli vielä melkein puolet kierroksesta tekemättä kun aurinko oli jo laskenut ja kuoleman kenttiä suljettiin. Olimme viimeiset vieraat pimenevässä illassa tuhansien luiden ja pääkallojen ympäröiminä. Lopulta paikan vartija tuli jo hakemaan meitä scootterinsa kanssa. Niimpä lähdimme kiltisti ja kiireellä kohti tuk tuk:iamme.

Oltiin sovittu Eemelin tutun Samuelin kanssa näkemiset Number 9 guesthousella noin kello 19.00. Puhelinyhteydet eivät toimineet Phnom penh:issä ollenkaan, joten ihmisen löytäminen tämän suuren kaaoksen keskeltä oli pitkälti riippuvaista Wifi:stä ja facebook:ista. Liikenne kaupungissa oli jälleen aivan kamalaa sekamelskaa ja tuntui, ettemme päässeeet mihinkään suuntaan. Suurien risteysten sujuvuutta ohjasi liikennepoliisit. He huitoivat vimmatusi eräänlaisten valomiekkojensa kanssa. Tuk tuk-kuskimme pujotteli sujuvasti katujen sokkeloista tuoden meidät vain kymmenen minuuttia myöhässä guesthouse:lle. Siellä Samuel olikin jo sovitusti odottamassa meitä. 

Kävimme pikaisesti huoneessa siistiytymässä ja siirryimme guesthouse:n baariin oluelle. Törmäsimme siellä kolmeen aussiin. Miehet pelasivat keskenään pari erää biljardia ja nauttivat välissä Paapun ostamaa muscle wine- nimistä vahvaa alkoholia. Juttelin sillä aikaa porukan naisvahvistuksen Ana:n kanssa. Hän sattui omaamaan saman ammatin kanssani. Ana työskenteli 5-6- vuotiaiden esikouluryhmässä jossakin pienehkössä kaupungissa. Hänen ryhmässään oli 12 lasta. Keskustelun perusteella minulle jäi sellainen kuva, että aussien eskarissa meno oli paljon koulumaisempaa kuin meillä. Kerroin hänelle omasta työstäni ja lasten lukumääristä suomalaisissa päiväkotiryhmissä. Ana kuunteli silmät pyöreinä, mutta ei hän kuitenkaan ihan hirveästi kummastellut asiaa. Ehkäpä tilanne oli samanlainen aussien isoissa kaupungeissa.

Biljardin pelaamisen lomassa miehet kävivät keskusteluja tatuoinneistaan, arvistaan, ja puuttuvista sormen palasistaan. Alex näytti peukaloaan, josta oli vain puolet jäljellä. Hän kertoi joutuneensa Australiassa surffatessaan tekemisiin hain kanssa. Näiden upeiden keskusteluiden ja useampien muscle wine hörppyjen jälkeen lähdimme kohti joen rantaa tarkoituksenamme löytää ruokaravintola. Löysimme lopulta hyvän ruokapaikan ja tilasimme jälleen tutuksi tulleen Kambodzan BBQ paketin. Tällä kertaa valitsimme grillattavaksi vähän tutumpaa settiä: kanaa, possua ja nautaa. Hyvää oli jälleen. Upean illallisen jälkeen lähdimme vaappumaan kohti Number 9 guesthousea ja omaa sänkyä. Yön laskeuduttua kaupunkiin kadut muuttuivat lähes autioiksi. Siellä täällä näkyi "kotiloituneita" tuk tuk-kuskeja nukkumassa riippukeinuissaan.

Alex (ITA) yrittää opettaa Mumskua syömään tikuilla Kambodian BBQ:ta.

Kotiloitunut cyclo-kuski.