Päivä 32. Sählinkiä kerrakseen! Bussimatka Sihanoukville- Bangkok kirj. Mumsku ja Paapu

... On se matkustaminen sitten mukavaa, vai miten se menikään..? :) 

Kuvittelemamme bussimatka mukavassa sleeper bussissa ei mennytkään ihan niin kuin olimme haaveilleet. Saavuimme sukellusreissulta muutaman minsan vaille ilta seitsemän turistitomistolle, josta olimme varanneet bussimatkan. Lipussamme luki, että bussi lähtisi klo 20.00. Toimiston täti oli kuitenkin käskenyt meitä olemaan mielellään jo seiskan aikaan lähtövalmiina. Kerroimme hänelle etukäteen, että tulemme suoraan sukeltamasta, emmekä ole ihan varmoja ehdimmekö ihan tasan seiskaksi paikalle. Kun saavuimme turistitoimistolle työntekijät alkoivat hoputtaa ja pyysivät kiireellä etsimään liput ja laittamaan tavarat bussin tavaratilaan. Yritimme selittää, että Eemelin piti vielä käydä hakemassa passi viereisestä scootterin vuokrauspisteestä. Tämä lisäksi meidän oli tarkoitus ehtiä vaihtaa märät uimavaatteet ja ostaa bussimatkalle jotakin evästä. Olimme syöneet viimeksi kevyen lounaan puolen päivän tienoilla. Kamalan hoputuksen ja siitä syntyneen paniikinomaisen höseltämisen jälkeen menimme bussiin. Iman vessakäyntejä, ilman ruokaa. Passinsa Eemeli sentään ehti juuri ja juuri hakea. Kuuntelimme noin 100 kertaa käskyn please hurry! Minkäs me sille voitiin, että kaikki hommat olivat levällään, koska ei oltu yhtään ehditty valmistautua. Bussissa piti jättää kengät erilliseen kenkähyllyyn bussin etuosaan. Mielessäni kävi heti, että mikähän tulisi olemaan kenkieni kohtalo, sillä bussi oli aivan täynnä ihmisiä ja kenkiä lenteli sinne tänne täydestä hyllystä.

Löysimme bussista omat numeroidut "nukkumapaikkamme", jotka olivat ilmeisesti myös muutaman muun turistin paikat. Tai ainakin sen verran moni tuli paikkojamme kyselemään. Bussi pysähteli tunnin verran keräten kyytiin matkustajia ympäri Sihanoukvilleä. Sain onneksi tässä välissä käytyä vessassa kuskin luvalla, sillä bussissa ei ollut vessaa ollenkaan. Bussikuski taisi jo olla kyllästynyt meidän edestakaiseen ravaamiseen, sen verran painokkaasti tuli tällä kertaa PLEASE HURRY! Tultuani takaisin bussiin kuume- ja lääketokkurainen Paapu ei nähnyt minun tulevan viereensä, vaan huolestui, kun bussi lähti liikkeelle ja minua ei näkynyt hänen mielestään missään. Paapu juoksi kiireellä pyytämään kuskia pysäyttämään. Onneksi joku osasi kertoa hänelle, että neiti oli kyllä tullut bussiin takaisi:) Hämmästys oli suuri kun Paapu palasi takaisin paikoillemme ja näki minut. Kerroin hänelle tulleeni vessasta ja ihmetelleeni, mihin Paapu säntäsi vimmatusti. Luulin hänen nähneen minut vieressään, mutta jostain syystä näin ei ollut käynyt. Tämä alkumatka oli siis osaltamme täyttä säätämistä. Vihdoin matkamme pääsi alkamaan ja saimme jopa ostettua pysähdyksen aikana matkalle vähän vettä ja sipsejä. Taisimme nukkua reilun kolmen tunnin matkasta tunnin verran.

Puolen yön jälkeen saavuimmekin suureksi yllätykseksi Phnom penh:iin. Olin jotenkin hyvin hämilläni siitä, miksi Sihanoukvillen ja Bangkokin välillä kulkeva bussi edes meni Phnom penhin kautta. Siellä kuitenkin olimme ja meitä pyydettiin vaihtamaan kiireellä toiseen bussiin. Otin tavaramme nukkumabussista, jolla olimme siis matkustaneet tässä vaiheessa noin neljä tuntia. Yritin etsiä bussista vyöryvien ihmisten keskeltä omia rantasandaaleitani. Niitä ei löytynyt mistään. Pyysin bussin henkilökuntaa näyttämään hiukan valoa taskulampuistaan, jotta näkisin penkkirivien alle. Tämä taisi olla liikaa pyydetty, sillä vastaukseksi sain vain tutun PLEASE HURRY! Päästin suustani muutaman suomenkielisen kirosanan ja yritin huudella Paapun perään, josko hän olisi ottanut kenkäni mukaansa. Kenkiä ei löytynyt ja kaaos monien eri puolille matkustavien bussien ympärillä oli valtaisa. Ei siis auttanut muu kuin jatkaa matkaa paljain jaloin toiseen bussiin. Tämä toinen bussi, jolla meidän oli tarkoitus matkustaa Phnom penhista Bangkokiin, olikin tavallinen istumabussi. Vapaana bussissa oli viimeinen penkkirivi kahdelle. Istuimia ei saanut makuuasentoon, sillä bussin takaosaan oli lastattu tavaroita. Siinä sitten matkustimme pitkälle seuraavaan aamuun asti. 

Kello oli reilusti yli puolen yön kun pääsimme matkaan. Tässäkään bussissa ei tietenkään ollut vessaa. Hädän yllättäessä minun piti mennä miesten sekaan tienlaidalle pissille. Jotkut naiset menivät hieman pidemmälle pusikoiden suojaan, mutta minähän en sinne voinut mennä ilman kenkiäni. Voin kertoa, että selvinpäin kyykkypissaus bussin ihmisten edessä muodostui osaltani varsinaiseksi ujopissaksi :) Yrittäessäni suoriutua toimenpiteestä kunnialla, mietin että olipa hyvä kun saimme CT- klinikalta antibiootit vatsanväänteisiin. Kyykkyripaska paljain jaloin bussin vieressä olisi ollut jo liian epäinhimillistä jopa minulle. 

Matkasimme monen monta tuntia kohti rajakaupunkia Poi petiä. Poimimme aina välillä kyytiin uusia matkustajia. Ilmastoinnit näissä busseissa puhalsivat koko ajan täysiä, sillä ne olivat rikki. Huomasin, että bussimatkalla kannattaa pitää mukana huivia. Sillä saa kätevästi tukittua ilmastoinnin reiät, mikäli puhallus on liian voimakas. Vihdoin saavuimme Poi petin rajanylityspaikalle. Bussin opas selitti, että seuraamalla häntä ja maksamalla jonkin pienen summan pääsisimme parhaiten jatkamaan matkaamme. Meitä oli useampi reppureissaaja paikalla ja pohdimme yhdessä tämän sekavalta tuntuneen sepustuksen todenperäisyyttä ja päätimme olla tarttumatta oppaan hämärältä kuulostavaan tarjoukseen. Lisäksi päätökseemme vaikutti sekin, ettemme olleet syöneet juuri mitään vuorokauteen. Meidän oli päästävä ostamaan jostain syötävää ja juotavaa ennen matkan jatkumista. 

Rajanylitys sujui hyvin. Ihmisiä oli paljon liikenteessä, koska oli uudenvuoden aatto. Olimme Thaimaan puolella rajaa joskus siinä klo 11. Yritimme epätoivoisesti etsiä bussiamme tai tuttuja bussiyhtiön oppaita. Meidät neuvottiin turisti-infoon, jossa me ja muutamat muut neuvottomat turistit saimme kuulla, ettei meille edellisessä bussissa annetuilla lipuilla ollut oikeutta matkata Bangkokiin asti. Olimme tästä hiukan näreissämme, sillä takana oli stressaava, ravinnoton ja väsyttävä 16 tuntia kestänyt  matka. Haahuilimme noin kymmenen muun kohtalotoverin kanssa ympäriinsä ja yritimme saada jotakin lisätietoa tapahtuneesta. Lukuisista yrityksistämme huolimatta emme saaneet selkeätä vastausta sille, miksi ostamamme lippu välille Sihanoukville- Bangkok ei yhtäkkiä enää kelvannutkaan. Lopulta päätimme ottaa porukalla minivan kuljetuksen rajalta Bangkokiin. Matkaseuramme koostui kaikesta tästä säätämisestä huolimatta iloisista ja puheliaista kavereista Italiasta ja Saksasta. Minivan matka taittuikin varsin mukavasti vaikka väsymys ja heikotus painoivatkin hurjana päälle. Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen pysähdyimme huoltoasemalle ja saimme vihdoin haettua jotakin kunnollista syötävää. Tässä vaiheessa olimme matkustaneet varmasti noin 19 tuntia. Voin kertoa, että hodari maistui taivaalliselta. 

Lopulta pääsimme noin klo 16 minivanin kyydillä aivan Khao san roadille saakka. Olimme varaneet etukäteen sieltä meille majoituksen. Sanoin Paapulle, että perille päästyäni suutelisin maata. Hän kehoitti kuitenkin olla pusuttelematta likaista Khao san roadia vatsataudin takia. Ajattelin itsekseni, että mahtaakohan huonovointisuuteni tästä enää paljoa pahemmaksi muuttua. Löysimme pienen etsimisen jälkeen majoituksemme. Päätimme käydä pikaisesti huoneessamme vähän virkistäytymässä ja suunnata sen jälkeen kiertelemään kojuja.  Katu näytti jo aloitelleen uudenvuoden juhlinnan. Baarit ja ravintolat olivat aivan täynnä juhlakansaa. Meidän päämääränä oli löytää muutamat tuliaiset ja ostaa minulle uudet rantasandaalit. Shoppailimme innokkaasti ilta kahdeksaan saakka, jolloin iski totaalinen hyytyminen. Päätimme lähteä guesthouselle ottamaan muutaman tunnin unet. 

Vuosi vaihtuu Khao san roadilla.

Lähdimme unien jälkeen juuri ennen vuodenvaihdetta katsomaan kadun meininkiä. Ihmisiä oli tuhansittain. Kaikki enemmän tai vähemmän humalassa. Raketteja ammuttiin keskeltä katua, eikä kukaan ollut kuullutkaan sanoista turvallisuus, suojalasit ja ampumaetäisyys. Erilaisia tulisuihkuja ja roomalaisia kynttilöitä suhahteli sinne tänne. Olimme liian väsyneitä ja selviä katselemaan ihmismassojen ryntäämistä, tönimistä ja sekalaista biletystä. Katselimme muutamat raketit ja kerroin haluavani takaisin nukkumaan. Oloni oli jotenkin tosi heikko, eikä sitä auttanut ympäriinsä törmäilevät ihmislaumat. Keskellä Khao san roadia ihmisiä oli niin paljon, ettei kukaan päässyt enää liikkumaan mihinkään suuntaan. Olimme jumissa kuin sillit suolaliemessä :) Pohdin jo jossain vaiheessa, että kuinkahan moni tallautuisi täällä kuoliaaksi. Toivomuksenani oli, etten olisi itse yksi heistä. Oloni oli aivan kuin kunnon oksukrapulassa. Halusin vain nukkumaan ja nopeasti. Lopulta pääsimme kämpillemme virittelemään kännyköitämme herättämään meitä klo 6.00. 

Tulisuhkua juhlakansalle.

Näin kului siis reissun viimeinen ilta.  Täytyy myöntää, ettei vuosikaan vaihtunut ihan niin miten olimme etukäteen suunnitelleet. No ainakin saimme nautittua muutaman tunnin selväpäisen ihmisen unta ennen pitkää lentomatkaa takaisin kotiin.

-Mumsku


Juhlaseuraakin olisi ollut Uudenvuodenjuhlintaan tarjolla, kun vielä illasta törmäsimme minivanista tutuiksi tulleisiin jäbiin (ITA&GER). Mumsku sanoi, että mene vain ihmeessä, mutta mieli ja ruumis kuitenkin sanoi, että tänään parasta viihdettä olisi ottaa rauhassa ja nukkua hyvät yöunet. Harvinaista minulta, mutta reissun päällä jokainen päivä on - jollei nyt ihan uusivuosi - niin ainakin muuten jotain uutta ja ihmeellistä sisällään pitävä, joten ei edes tuntunut, että tämän ryyppyreissun väliin jättämällä menettäisi mitään.

Paljon tuli nähtyä ja koettua. Yksi parhaita anteja reissussa oli, että pääsi touhuamaan puhtaalta pöydältä ilman aikatauluja mitä ikinä mieli kulloinkin tekisi mieluisassa ympäristössä. Tämä auttoi puhdistamaan mielen normi rutiineilta ja näkemään mitä oikeasti arvostaa ja mitä pitää tärkeänä ja mistä ne onnellisuuden hetket kumpuavat. Kunpa vain saisin pidettyä ajatukset mielessä vielä Suomessakin mahdollisimman pitkään ja painottaa noita tärkeitä asioita vielä enemmän tämänkin maailman elämässä. Vaikka niitä tietoisesti jo tämän hetken mahdollisuuksien mukaan toteutankin, vaarana on, että nyky-yhteiskunnan rytmiin ja arvoihin hypätessä nuo arvokkaat valaistukset unohtuvat nopeasti, ennenkuin ehtii ja pystyy luomaan arjestansa sellaisen, että se mahdollistaa toteuttamaan näitä asioita automaattisesti tiedostamattakin. Mutta ratas on pyörähtänyt liikkeelle niin mielessä, kuin käytännössäkin ja siihen voi onneksi aina hakea tarvittaessa lisää vauhtia uudelta reissulta;)

-Paapu

Päivä 31. Otres Beach - Sukellus Koh Rong Salem/Koh Rong, kirj. Paapu

Heräsin kerran aamuyöstä ja nappasin tutun 1000 mg Paracetamolin naamaan. Aamulla olo oli hontelo, mutta ajattelin, että sukellus kyllä onnistuu, kunhan selviää vain laivamatkoista. Rannikollakin mereen pulahtaessa tunsin kuitenkin oloni aina terveeksi. Laivamatkan makoilinkin botskin gettoblasteria kuunnellen ja nappasin vielä varmuuden vuoksi yhden dropin ennen saarelle saapumista.

Sukellusparinani oli saksalainen mukava heppu, jonka nimeä en nyt muista. Divemasterina toimi pienehkö silmälasipäinen kauttaaltaan tatuoitu ystävällinen jannu, joka osoittautui kaikin puolin todella skilliksi sukeltajaksi. Ryhmässämme oli myös hieman kokemattomampi pariskunta. Etenkin neidin raajojen räpiköinniltä sai olla varuillaan veden alla, mutta hänen parinsa katsoi kuitenkin hyvin hänenkin peräänsä.

Huomasin vasta laivalla kamoja puettaessa, että ensimmäisen sukellukseni märkkärissä oli perseen kohdalla suunnaton reikä. Reikä oli tietty hilpeyttä herättävä läppä, mutta itse olin hieman huolissani sen kylmentävästä vaikutuksesta tautini vuoksi.

Veden alle päästyäni kävi vähän kuten oletinkin; siellä taudista ei ollut tietoakaan. Heti alkuun näimme todella suuren jonkin meduusan tapaisen. Muutenkin kalat olivat tosi kookkaita, 1,5 litran limsapullon paksuisia merimakkaroita myöten. Yksi pallokalakin olisi varmasti pystynyt puhaltamaan itsensä jumppapallon kokoiseksi. Näkyvyys ei ollut parhaita kokemiani, vaikka tyyntä olikin, mutta riittävän hyvä silti. Viime yönä oli ollut täysikuu, joka kuulemma vaikuttaa veden sameuteen. Johtuisikohan kuun vetovoiman aiheuttaman merenpinnan korkeuden vaihteluista, joiden myötä virtaukset muuttuvat. Tai sitten jostain ihan muusta. Sukellus oli jokatapauksessa huippu ja kaloja oli paljon. Pari skorppianikalaa ja täplärauskukin näkyi ainakin.

Sakemanniparillani oli huurustunut maski ekalla dyykillä ja hän sai neuvoksi hieroa siihen ananasta. Se toimi kuulemma loistavasti. Lieneekö lievä happoisuus syynä. Toiseen dyykkiin lähtiessämme virtaus oli todella kova. Jouduimme pitämään pelastusrenkaasta kiinni, jotta emme lähtisi ajelehtimaan merelle. Porukka piti kasata ennen pinnan alle laskeutumista. Divemasterimme sanoi, että pohjaan tulisi mennä nopeasti, jotteivät virtaukset veisi meitä laskun aikana erilleen. Nopeasti menimmekin, mutta pohjassa huomasin, että pariani ei näkynyt missään. Tähyilimme hetken ympärillemme, mutta mitään ei näkynyt. Nousimme pintaan. Myös parillani oli pientä flunssaa, jonka vuoksi hän ei ollut saanut tasattua painetta nopeassa laskussamme ja oli palannut pintaan. Sukelluksen jälkeenkin hän valitteli korvansa suorastaan rapsahtaneen pinnalle noustessa. Minulla ei onneksi sukelluksen lopussa tullutta vilua lukuunottamatta ongelmia tullut.

Lepäilin paluumatkan laivan miehistön yläkannen makuukatoksessa, johon ilmestyi hetken kuluttua muitakin lepäilijöitä. Viimeisen droppinikin otin lähinnä varmuuden vuoksi tulevaa bussimatkaa silmälläpitäen laivan lähestyessä Sihanoukvillen satamaa. Paikallinen denguekuume taitaa kuolla paineesta. Tuli siis sittenkin nähtyä Kambodzan vedenalainen maailma sukeltajankin silmin, WUHUU!


Kamera hajosi pari päivää sitten, joten kuvia ei juuri ole aiemmin otettuja ja paria kännykameralla räpsittyjä lukuunottamatta.


Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!

Päivä 30. Otres Beach - Hengailua ja sittenkin sukeltaan?, kirj. Paapu

Usean eri denguen kokeneen tahon mukaan olisin liikkumattomana ja puhumattomana nivelsärkyineni sängynpohjalla, enkä kekkuloimassa pystyssä, jos minulla olisi dengue. Eli joko minulla ei ole dengueta, tai sitten se on niistä muutamasta tyypistä se lievempi. 

Päätin luottaa sen hetkiseen (tosin 1000 mg Parasetamolin jälkeiseen) olotilaan ja ontaa yhdelle unelmalle vielämahdollisuuden. Siirsin huomenaamuisen Bangkok:n bussimme yölliseksi sleeper bussiksi, peruin ensimmäisen yön majoituksen Bangkokista ja varasin kahden dyykin päiväretken (tässä vaiheessa siirryimme ruokapöydästä bungalowiimme ja jouduin lätsäisemään yhden megatorakan tällä kirjalla sätkiväksi ja harjaamaan ulos, ja löytyi sieltä vielä pienempikin harjattava) ja Mumskulle varasimme snorklauksen. Lääkäri ei tykännyt yhtään ideastamme matkustaa 14h bussilla Bangkok:iin, sukelluksesta en uskaltanut mainitakaan. Vähän kyllä jänskättää, kun ei näistä paikallisista taudeista oikein tiedä. Mutta nyt lepäämään ja olon mukaan huominen kovassa toivossa. Toivottavasti terveydentila ja sää suosii meitä. Viimeinen päivä huomenna Kambodzassa (toivottavasti vain reissun puolesta), come-on tähdet ja Khmer-jumalat, pikkujeesi pliis.

FYI: 65$/2 dyykkiä, botski 2h Koh Rongille+20 min dyykkisaiteille.
BTW: Kamera kastui ja meni rikki pari päivää sitten. Kännykkäkameralla jotain tuli vielä räpsittyä.

Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!

Päivä 29. Otres beach kirj. Mumsku & Paapu

Aamulla aikaisin siirryin bungalowistamme rannalle ihmettelemään  uuteen päivään heräilevää Otres beachia. Meno rannalla oli vielä tähän aikaan todella vähäistä, vain ravut raatoivat työssään. Näin taas samojen lehmien jolkottelevan rantaviivaa pitkin takaisin laitumelleen. Rantatuolissa oli hyvä heräillä ja ihmetellä maailman menoa. 

Otres beachin koirat.

Lähdimme aamupalan jälkeen käymään taas  CT- klinikalla. Siellä Paapusta otettiin uudet verikokeet. Tulosten sanottiin olevan valmiit jo tunnin päästä. Niinpä huruttelimme scootterilla Ochheuteal beachille odottelemaan. Lepäilimme varjoisessa rantatuolissa pitkän tovin ja nautimme kookoksesta. Lähes kaikista rantabaareista sai tilata tuoretta kookosta 1$ hintaan. Rantatuoleissa ei ollut mitään erillisiä maksuja, riitti että tilasit jotakin baarista.

Sairasteleva Paapu ja tuore kookos.

Paapu oli jo moneen otteeseen sanonut, ettei klinikalle meno hyödyttäisi mitään ja ettei kokeista kuitenkaan löydy mitään. Lähdimme kuitenkin ajelemaan klinikalle ja saimme jo toiset sakot kansainvälisen ajokortin puuttumisesta. Yritimme kiertää poliisit ajamalla vähän matkaa takaisinpäin, mutta joka suunnassa oli ratsia. Emme siis onnistuneet tälläkään kertaa välttämään sakkoja. Huomasimme, että poliisit päivystivät turisteja joka päivä Sihanoukvillen isoilla teillä. Sakkojen hinta oli jotakin 4-6 euron välillä. Oikeastaan parempi sana sakolle voisi olla tässä tapauksessa poliisien lahjusraha. Mitään virallisia papereitahan näistä sakoista ei tietenkään kirjoitettu. Jostain kuulimme, että uuden vuoden tienoilla poliisit keräsivät vähän ylimääräistä rahaa sakottelemalla ahkerasti etenkin turisteja. 

Pääsimme lopulta klinikalle ja Paapu lähti kuulemaan testin tuloksia. Tovin kuluttua hän palasi klinikan pihalle luokseni kertomaan, että testin tulosten mukaan hänellä oli denguekuume. Tämä tarkoitti, että meidän piti unohtaa sukellusreissut tällä lomalla. Piti keskittyä siihen, että Paapu sai levättyä, jotta pysyisi matkustamaan muutaman päivän päästä Bangkokiin. Klinikan sairaanhoitaja varoitteli, ettei lentokoneeseen välttämättä oteta kuumeista matkustajaa. Hän neuvoi pyytämään varmuuden vuoksi lääkäriltä lentokieltotodistuksen, jonka avulla lennon ajankohtaa olisi voitu siirtää. Tämä olisi tarkoittanut sitä, että olisin lentänyt itsekseni Bangkokista Suomeen.

-Mumsku

Kohmelokuumeinen zombiemoodi jatkuu, mutta lievenevän suuntaisena. Eipä tässä silti hirveästi varmaan eroa muista varjoisella aurinkotuolilla makoilijoista. Kävellessänikin näytän varmaan vain syöneeni samoja yrttejä, kuin jotkut muutkin samoajat.

Vatsalääkkeet jäi hakematta tältäillalta, koska sain hoidettua vessakierteen. Paikallisten poliisien aktiivinen "sakotus" ilman paitaa/kansainvälistä ajokorttia ajamisesta tai mistä lie ei myöskään innosta ravaamaan klinikalla turhanpäiten. Näitä kerjuuratsioita tuntuikin lähipäivinä ilmestyneen vähän joka kiertotiellekkin Ochheuteal beachin ja down townin välille. Mietin, millaisessa tilanteessa paikallisista poliiseista olisi oikeasti hyötyä matkaajille. Ehkä he olemassaolollaan pitävät suuremman rikollisuuden syrjässä. Ja yllättävän turvalliseksi täällä olonsa tunteekin. Pahin pelko taitaa olla nuo poliisiratsiat:) Tosin niihinkään ei kyllä voi menettää kuin rahojaan, sillä Kambodzassa taitaa kaikki laitonkin olevan laillista, mikäli vain kyhnyä löytyy.

Tänä iltana tuli tehtyä raskas päätös. Koska lääkäri totesi tautini dengueksi, pelästyin sen verran, että katsoin parhaaksi perua liveboardin. Tämä kirpaisi. Enkö nyt pääsisikään näkemään, miltä Kambodzan vedenalainen maailma näyttäisi sukeltajan silmin? Vaikka sainkin sitä jo ihailla useaan otteeseen snorklatessani Koh Rongin saarella, en silti tunnu pääsevän ajatuksesta yli.

Homostelevat koirat.

Iltauinnilla.

-Paapu


Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!

Päivä 28. Otres beach kirj. Mumsku

Tällä kertaa aamuisena vieraana bungalowin edustalla olikin söpö röhkivä porsas.

Lepäilimme aamulla pitkään ja päätimme lähteä käymään Lonely planetista löytämälläni CT- klinikalla. Eemelin olo pysyi siedettävänä vain paracetamolin avulla. Mikäli hän ei ollut ottanut lääkettä, kuume nousi nopeasti korkeaksi. Eemeli kertoi klinikalla oireensa ja joutui samantien verikokeisiin. Lääkäri epäili oireiden perusteella denguekuumetta, muttei ollut asiasta aivan varma, sillä monet muutkin trooppiset sairaudet oirehtivat samalla tavalla. Lääkäri olisi halunut Eemelin jäävän klinikalle lepäilemään, mutta ei hän sinne malttanut jäädä. Sovimme, että tulisimme illalla takaisin kuulemaan tulokset. 

Paapu odottelee vuoroaan CT klinikan pihassa.

Sairaalan "lepopuoli" oli eräänlainen iso halli, jossa oli useita sänkyrivejä vierekkäin. Ovet kadulle olivat sepposen selällään, niin että kaikki ohikulkijat näkivät potilaat. Hoitohenkilökunta ja omaiset suhailivat edes takaisin tippaletkun päässä olevien potilaiden ympärillä. Klinikka sijaitsi vilkkaan tien varrella. Kaikki liikenteen äänet ja katupölyt pääsivät suoraan avoimista ovista sisään lepohalliin. Täytyy muistaa, että tämä klinikka oli kuitenkin paras mikä Sihanoukvillestä, ja varmasti koko Kambodzan rannikolta löytyi. Klinikalla oli paljon turisteja, koska se oli ainoa paikka jossa hoitohenkilökunta osasi edes jonkun verran englantia. 

Menoa Sihanoukvillen kaduilla

Lupasimme tulla takaisin klinikalle klo 18.00 kuulemaan verikokeiden tulokset. Meidän majapaikastamme Otres beachilta oli melko pitkä matka downtown:iin (klinikalle) ja Sihanoukvillen rannoille, joten päätimme kuluttaa aikaa keskustassa, jottei meidän tarvisi ajalla edestakaisin majoituksen ja klinikan väliä. Päätimme lähteä katsomaan Sihanoukvillen isoa siltaa, joka Lonely planetin mukaan veisi Koh pos saarelle. Sillalle oli pääsy kielletty, joten saari jäi tällä kertaa meiltä valloittamatta. Luin jälkeenpäin tästä mysteeriksi jääneestä saaresta internetistä ja koin tulevani viisaammaksi. Jokin venälainen yhtiö oli ilmeisesti ostanut saaren ja alkanut rakentaa sinne ökyhotelleja ja resortteja. Uusien hotellien myötä saarelle tarvittiin mahtava uusi silta, jota pitkin turistien olisi helppo kulkea Sihanoukvillen ja saaren väliä. Hankkeen venäläisjohtaja oli kuitenkin hairahtanut Kambodzan viettelyksiin ja hänet tuomittiin vankeuteen seksuaalisesta kanssakäymisestä lapsen kanssa. Ilmeisesti tästä syystä siltahanke on tällä hetkellä täysin pysähdyksissä. Itse ainakin välttäisin turistina tommosen miehen hotelleihin astumista viimeiseen asti! Moraaliton ihminen ja vallan väärinkäyttö on jotain sairasta!

Koh Pos:in saarelle vievä uusi silta.

Ajelimme scootterilla katsomaan monia eri rantoja ja pysähdyimme katselemaan samoja apinoita, jotka olimme jo tavanneet ensimmäisenä päivänämme Sihanoukvillessä. Niiden päätöntä, jollakin tavalla ihmismäistä menoa oli huvittava katsella. Kävimme Ochheuteal beach:illa lepäilemässä lemon ja dragonfruit pirtelöistä nauttien. 

Järvi Sihanoukvillessä.

Odottelimme kellon tulevan sen verran, että voisimme mennä kuulemaan verikokeiden tuloksia. Paapulta mitattiin klinikalla kuume. Se oli taas noussut suuriin lukemiin 38.6. Odottelin sairaalan ulkopuolella penkillä, kun sairaanhoitaja tuli pyytämään minut Paapun luokse sisälle. Odottelimme huoneessa jonkin aikaa lääkäriä. Olin aluksi hiukan hämmentynyt, kun lääkäri kertoi minulle testin tuloksista ja kyseli minulta tarkempaa tietoa oireista. Mieleni teki korjata tilanne ja kertoa lääkärille, että hänen potilaansa makaa tuossa viereisellä sängyllä eikä istu tässä vastapäätä tohtorin työpöytää. Jossakin vaiheessa lääkäri kuitenkin selvitti tilanteen kertomalla, että minä saisin toimia Paapun sairaanhoitajana. Ilmeisesti tästä syystä hän kertoi tulokset ja hoitomenetelmät minulle. Meille jäi vielä hiukan kysymysmerkiksi, pystyikö verikokeesta edes näkemään, oliko Paapulla denguekuumetta. Meitä pyydettiin tulemaan seuraavana aamuna takaisin vastaanotolle. Tällöin otettaisiin ilmeisesti liuta uusia kokeita. Meidän lähtiessä lääkäri vielä painotti, että mikäli olo menee voimattomaksi, pitää tulla välittömästi takaisin. 

Lähdimme klinikalta kohti Otres beachia. Kävimme matkalla jälleen kerran siirtämässä sukellusreissua ylihuomiselle. Pääsimme takaisin kämpille ja Paapu pääsi vihdoin punkkaan nukkumaan tautiansa pois. Opin itsekin saman unirytmin, vaikka en kipeä ollutkaan. Nukahdin iltaisin viimeistään kello yhdeksän ja aamulla heräilin kahdeksan aikoihin.

Aurinko laskee Otres beachilla. Näkymä bungan rantatuolista.

Päivä 27. Otres Beach kirj. Mumsku

Aamu alkoi pitkällä uinnilla virkistävässä merivedessä. Täällä päässä Otres beachia ranta ei ole ihan niin siisti ja puhdas kuin alkupäässä. Ihmisiä on kuitenkin paljon vähemmän ja meno on rauhallista. Katselin aamulla veneenmuotoisen bungamme terassilta kun lehmät jolkottelivat rantaviivaa pitkin. En tiedä oliko ne käyneet meressä aamupesuilla vai mikähän niillä oli homman nimi. Mukavaa niitä oli katsella. Aamulla nappasin guesthousen ravintolasta kahvin ja odottelin rantatuolissa, että kipeä Paapu heräilisi aamupalalle. Kerroimme guesthousen venäläisille omistajille, että Paapulla oli luultavasti kuumetta. Keskustelussa kävi ilmi, että omistaja oli lääkäri. Paapu kertoi hänelle oireensa ja sai kuumemittarin kainaloonsa. Lämpöä olikin reilusti paracetamolin ottamisesta huolimatta. Päätimme ottaa tämän päivän rauhallisesti ja levätä.

Venebungamme Otres beachilla.

Lehmien jolkottelua aamutuimaan. 

Jossakin vaiheessa Paapun vointi parani lääkkeiden ansiosta sen verran, että päätimme lähteä etsimään postikortteja ja joitakin pieniä tuliaisia. Eksyimme isoille markkinoille haahuilemaan. Ostimme tuliaisiksi parit riippukeinut ja kambodzan sulkapelit. Paapun vointi oli aaltoilevaa. Välillä kuume tuntui laskevan ja välillä nousevan. Pohdimme loppureissumme kohtaloa ja teimme suunnitelmia sen suhteen, milloin ja miten matkustaisimme takaisin Bangkokiin. Alunperin olimme ajatelleet matkata Sihanoukvillestä bussilla ja lautalla Koh changille Thaimaaseen, mutta Paapun sairastuminen ja sukellusreissun siirtyminen tarkoittivat sitä, että tulisimme matkustamaan Sihanoukvillestä suoraan Bangkokiin. Tämä matka kestäisi bussifirmojen esitteiden mukaan 14tuntia. (Myöhemmin saimme itse kokea, että tuntimäärään voisi lisätä ainakin 5 tuntia lisää) Hintaa bussilipulla oli 26$. Paapu kävi jälleen diveshopilla peruttamassa huomiselle aikaisin siirtämänsä sukelluksen. Kyselimme säätietoja ylihuomiselle ja mahdollisuutta, pääsisinkö minäkin mukaan reissuun snorklailemaan. Säätietojen mukaan tuulitilanteen piti rauhoittua, joten merenkäynti ei tulisi olemaan samanlainen kuin palatessamme Rongilta. 

Markkinoilla miehet kaiversivat koruja.

Tärkeintä oli nyt saada Paapulainen ensin kuntoon. Ensimmäiseksi meille tuli mieleen kaikki hyttysten levittämät kuumetaudit. Meillä oli kuitenkin lääkitys malarian kohdalta kunnossa ja olimme yrittäneet muistaa käyttää ahkerasti hyttysmyrkkyjä. Pohdimme denguekuumeen mahdollisuutta, sillä siihen ei ole olemassa ennaltaehkäisevää lääkitystä. Mietin myös Paapun iholla olevien satojen hietakärpästen puremien yhteyttä kuumeeseen. Osa paukamista näytti olevan punaisia ja jollakin tavalla tulehtuneita. Yritin levittää niihin  tiikeribalsamia, jotta kutina helpottaisi. Ainakin omalla kohdallani se helpotti hiukan. Tuntui siltä, että uusia punaisia mollukoita ilmestyi vielä monta päivää sen jälkeen, kun olimme lähteneet pois hietakärpästen asuttamalta alueelta. Ärsyttävä eläin sekin!

Päivä 26. Jäähyväiset Koh rongille suuntana Sihanoukville, kirj. Mumsku

Aamulla pohdin itsekseni sängyssä, oliko tuuli tyyntynyt sen verran että pääsisimme pitkähäntäveneellä saaren toiselle puolelle. Toinen ei niin mieluinen tapa päästä Sihanoukvilleen lähtevään veneeseen,  olisi ollut viidakkopatikointi rinkat selässä. Itselleni tämä olisi tuskin ollut aivan mahdoton tehtävä, mutta krapulainen kanssamatkaajani saattoi olla asiasta eri mieltä :) Kävin istuskelemassa vielä viimeisen kerran bungalowin terassille viritetyssä riippukeinussamme. Ihailin vielä hetken pitkää, tyhjää valkohiekkaista rantaa. Tuntui haikealta jättää tällainen paratiisi. Haikeutta lisäsi se, ettei paratiisi luultavasti tulisi enää kauaa säilymään ennallaan. Olen iloinen, että sain käydä tällä rannalla ja BHGH:ssa tässä vaiheessa, kun hotelliketjut ja resortit eivät vielä ole vallanneet rantaa.
 

Tämän rannan muistan ikuisesti  <3

Kävimme maksamassa laskumme, bungan kuudelle yölle, sapuskat ja juomat. Sanoimme ainakin hetkelliset hyvästit Tuukalle, Evelle ja Santulle. He tulivat vielä vilkuttelemaan baarin terassille, kun pitkähäntävene kuljetti meitä kohti saaren toista puolta. Veneessä huomasimme, että merenkäynti oli edelleen valtava. Jossakin vaiheessa veneen kokasta ei näkynyt lainkaan eteenpäin. Näkyi vaan isoja aallon seinämiä vyöryvän meitä kohti. Ajoittain tuntui, että vatsan sisältö olisi yrittänyt nousta kurkkuun saakka. Tein jo itsekseni suunnitelmia mihin oksentaisin, mikäli aaltoava meri veisi voiton. Pääsimme jollakin ihmeen kaupalla pitkähäntäveneemme kanssa lähelle rantaa ja sen valtavia tyrskyjä. Ongelmana oli vielä painavat rinkkamme, jotka piti saada kuivina rantaan. Onneksi venekuskit lopulta saivat rinkkamme kohtalaisen kuivina rannalle ja minä sain polskuttaa itsekseni rinkkojen perässä rannalle. Odottelimme klo 10.00 lähtevää "lauttavenettä" laiturilla, kunnes saimme kuulla, ettei laiva liikkuisi ennen klo 13.00 minnekään. Myöhästyminen johtui luultavastikin valtavasta merenkäynnistä.

Jäähyväiset rannalle ja BHGH:lle...

Takana näkyy meren aallokkoa.

Hei hei Koh rong!

Jouduimme odottelemaan kolme tuntia veneen lähtöä. Yritin katsella kovin ympärilleni, jos olisin vielä kertaalleen nähnyt rapukoira Rapen. Ehkä herra oli silläkin hetkellä uusissa seikkailuissa jossakin päin Koh rongin saarta. Pohdin jälkeenpäin, että jos olisin tavannut Rapen vielä, olisiko kenties käynyt niin, että herra olisikin lähtenyt  mukaamme Sihanoukvillen veneeseen. Hyvä näin, vaikka ikävä tätä mainiota koiraa kohtaan on edelleen kova.

Tämä koiraherra sulatti sydämeni, ikävöin häntä edelleen.

Kolme tuntia myöhästynyt lauttamatkamme sujui kovasta merenkäynnistä huolimatta melko hyvin. Olin ottanut kaksi matkapahoinvointilääkettä, eikä oksu päässyt yllättämään. Matkapahoinvointilääkkeet olimme ostaneet kambodzalaisesta apteekista (1$). Paapun vointi ei puolestaan ollut kehumisen arvoinen, sillä hän kärsi krapulasta ja jonkilaisesta lämmön noususta. Päästyämme Sihanoukvilleen Paapu kävi kyselemässä mahdollisuudesta liveboard sukelluksiin. Olin pohtinut moneen otteeseen, olisiko minusta osallistumaan moiseen. Koh rongilla koetut venematkat muituttivat minua taas hyvin, ettei minua ole tarkoitettu keikkumaan pitkiä aikoja veneessä. Paapu siis varasi itselleen seuraavalle päivälle yhden yön liveboard sukellusmatkan. Minä suunnittelin jääväni Cinderella bungalowille Otres beachille nauttimaan auringosta. Lähdimme huruttelemaan vuokrascootterilla kohti Otres beachia. Meidän ennalta varaamamme bungalow oli aivan rannan päässä. Ajattelin positiiviesti, että saisin ainakin olla rauhassa ilman ihmisvilinää. Kävimme vielä illalla syömässä grillattua kalaa ja ranskalaisia (5$).Tässä vaiheessa Paapun vointi alkoi jo olla melko huono. Päätimme lähteä ajoissa bungalle nukkumaan, sillä Paapulla olisi aamulla aikainen herätys sukeltamaan. Yön aikana Paapulle nousi korkea kuume ja hän päätti aamulla käydä perumassa sukellukset tältä päivältä.

Päivä 25. Jouluaatto Koh rongilla kirj. Mumsku

Heräsimme aamulla aikaisin niinkuin jokaisena jouluaattona kuuluukin. Tänä vuonna vaan mehevän kinkun tuoksu puuttui kokonaan. Heräilimme uuteen päivään hetken katseltuamme meren aaltoja tuulisessa ja viileähkössä aamussa. Kävimme syömässä aamupalat ravintolassa ja suunnittelimme tulevaa jouluaattoa. Olimme päättäneet antaa toisillemme jotkin pienet, ei materiaaliset lahjat. Olin löytänyt vain muutaman melko raihnaisen simpukan ja suunnittelin pujottavani niihin narun ja tekeväni simpukoista jonkinlaisen korun. Löysin kuitenkin omaksi onnekseni jonkinlaisen simpukan sisälle muodostuneen kivettymän. Se oli jo itsessään niin hieno, ettei minun tarvinut käyttää juurikaan luovuutta, eikä heikohkoja käsityötaitojani. 

Guesthousen petanquekentällä kisataan.

Näimme  aamulla Tuukan, Even ja Santun. Sovimme heidän kanssaan jonkinlaisten turnajaisten vietosta. Pelailimme petanqueta, kambodzan sulkapalloa ja miehet pelailivat vielä keskenään rantalentopalloa vedessä. Heti aamusta ukot olivat ottaneet säännöllisin väliajoin Pastis, Muscle wine, ja Whisky huikkia. Jossain vaiheessa tuli ilmi, että Evellä ja Santulla oli mukana kaksi tonttulakkia. Tuukka ja Santtu pistivät ne päähänsä ja tonttuilivat meidän muiden iloksi rantahietikolla ympäriinsä. Jossakin vaiheessa joku keksi ottaa kokeiluun pyöreän "soutukuupan". Näky oli mielenkiintoinen kun kaksi tonttulakkiin sonnustautunutta miestä raahaa kolmatta kuupassa istuvaa kohti merta. Kuupan soutaminen yhdellä airolla ei näyttänyt onnistuvan ja pian miehet päättivätkin luovuttaa. 

Tonttu tomera ja "soutukuuppa".

Suomalaisten joulu Koh rongilla :D

Rantalentopalloa.

Olimme puhuneet jo monen päivän ajan, että olisi mukava kokata jotakin suomalaista jouluruokaa. Emme keksineet tiedossa olevista ruoka-aineista mitään muuta kuin vanhan kunnon perinteisen pyttipannun. Tämän valmistus olisi tarkoittanut sitä, että meidän olisi pitänyt änkätä itsemme guesthousen ravintolan keittiöön. Samalla muiden asiakkaiden tekemät tilaukset olisivat häiriintyneet ja päätimmekin jättää kokkailut tällä kertaa väliin. Söimme kuitenkin lounaalla juhlallisemmin wienerleikkeen ranskalaisilla, NAM! Lounaan jälkeen kaikkiin suomalaistonttuihin iski niin kova väsy, että oli pakko ottaa tunnin ruokalevot. Sovimme näkevämme baarilla muutaman tunnin päästä.

Joulun kunniaksi pannukakkukin sai vähän ekstra suklaakastiketta.

Valmistelimme Eemelin kanssa pienet lahjat myös Tuukalle, Evelle ja Santulle. Tuukka oli aikaisemmin päivällä kaatunut baarin polulle hakiessaan ravintolalta lisää olutta ja jäätä. Tästä syystä päätimme antaa hänelle lahjaksi tulevaisuuden varalle laastareita ja yhden oluen. Evelle ja Santulle annoimme joululahjaksi toisen rinkastamme löytyneen kambodzan sulkapelin. Paketoimme myös Jonesille pienen paketin. Sytkärin, jonka liekki tuli sytyttää aina uuden haaveen toteuttamisen yhteydessä. Paketoimme kaikki lahjat ympäristöystävällisesti puiden lehtiin. Kaikki olivat tyytyväisiä saamiinsa lahjoihin. Myöhemmin illalla kävimme syömässä ja istuimme iltaa baarilla. Minulla oli haikea fiilis, koska seuraavana päivänä matkamme jatkui kohti  Sihanoukvilleä. Päätin lähteä joulun vietosta itsekseni aikaisemmin nukkumaan. Matka viidakkopollulla taittui tuttuun tapaan muitta mutkitta taskulampun valossa. Bungalowissa aloin virittää hyttysverkkoa ja huomasin rotan jättäneen jälkensä olemassaolostaan. Se oli kakkinut sänkyymme useamman pikkuruisen papanan. Siitä sitten alkoi joka iltainen sängyn putsaus/ hyttysverkon asettelu rutiini taskulampun valossa. Uni tuli kuitenkin nopeasti, eikä papanoiden jättäjästä näkynyt jälkeäkään. Paapulla oli mennyt Jonesin kanssa pitkälle aamun puolelle saakka. Lopulta hänkin sai hinattua luunsa bungallemme ja ryhdyttyä unten maille.

Joululahjojen jakoa.

Päivä 24. BHGH:llä zillailua, kirj. Paapu & Mumsku

Tänään oli siitä hieno ja erikoinen päivä, että emme olleet suunnitelleet varsinaisesti mitään ohjelmaa. Olin myös pitänyt edellisenä päivänä ensimmäisen täysin kaljattoman päivän. Olimme kuitenkin pelailleet baarilla Jonesin, Tuukan ja Mumskun kanssa uutta hyvää noppapeliä myöhälle yöhön; viisitonnista. 

Muistiinpanot säännöistä:

Plus-/miinuspisteitä tulee

ykkösistä (100)

vitosista (50)

kolmesamaa 1-5 (nr.*100)/6 (-600)

pieni-/isosuora (1200/-1500)

Viisi vitosta (5000). 

Viisi noppaa, ja pisteet lasketaan, kun lopetat. 

Jos et lopeta, vaan heität "tyhjiä" noppia, menee kierros nollille jollei mitään tule. 

Saat jatkaa niin kauan kuin on pokkaa. 

Jos kaikki 5 pistenoppia, saat heittää kaikki uudelleen ja kerryttää lisäpisteitä, mutta sama nollille meno sääntö pätee kokonaispottiinkin. 

Eka joka saanut 5000 voittaa.

Unihiekat tuli hierottua bungalowin riippukeinussa kirjaa lueskellen ja Musea kuunnellen. Aamupalan jälkeen ajattelimme lähteä selvittämään meistä n. 1/5 rannanmitan päässä olevan mystisen leirin syytä. Leiristä oli toissayönä kuulunut musaa ja viimeyönä näkynyt valkokankaan tapaista heijastusta. Tuukka, Santtu ja Eve olivat vuorostaan tänään menossa kalastajakylälle Jouluostoksille ja käppäilimme samaa matkaa tuolle mysteerialueelle. Selvisi, että siellä oli hipahtava seurue nauttimassa saarielämästä nuotion ääressä nykytekniikalla varustettuna. Rannan takana oli kuulemma jokin kuuma lähdekin ja tubeilurenkaatkin olivat matkassa.

Mysteerileiri häämöttää.

Mysteerin ratkettua lähdimme pelailemaan paikallista sulkapeliä. Sitä pelataan eräänlaisella sulkavieteriyhdistelmällä, jota syötellään lyömällä tai potkimalla toisille. Vedessä pelattuna saa tehtyä luonnollisesti hienoja syöksyjäkin.

Tämänjälkeen päätimme korkata BHGH:n "urheilukentän". Petanquekenttä oli hieman päässyt rehevöittymään, mutta ei onneksi liikaa. Tiukka peli siitä tulikin ja viimeinen sarja ratkesikin vasta viimeisillä heitoilla. Mumsku heitti viimeisen pallonsa lähimmäksi, mutta sain kilkattua sen onneksi vielä sivuun.

Urheilukentällä tuli armoton hiki. Ei siitä syystä, että petanque olisi ollut liian rankka laji jokusen viikon lomailun jälkeen, mutta lämpö auringonpaisteessa keskellä viidakkoa sijaitsevalla urheilukentällä on melkoinen. Lähdimme siis virkistäytymään rannalle. Mumsku jäi lukemaan ja ottamaan aurinkoa ja minä lähdin snorklaamaan. Snorklailin kauemmaksi, kuin millään aikaisemmilla kerroilla olimme menneet. Löysin paikan, jossa oli TODELLA paljon ja suuria (helposti parin hengen aterian kattavia) kaloja parvittain. Paikalla oli myös jättikokoisia simpukoita. Olin kuitenkin snorklaillut tänne kauas myötävirtaan, joten paluumatka kävi kuntoilusta. Olin kyllä tiedostanut, että paluu tulisi olemaan vastavirtaan, mutta halusin nähdä, mitä vielä etäämmältä löytyisi, kun Joneskin oli maininnut paljon kaloja sisältävästä alueesta pidemmällä rantaa. Tällä kertaa se kannatti.

Snorklauksen jälkeen lounastimme, luimme kirjoja ja päätimme sitten kokeilla petanquea rannalla. Siellä voisi kuumuuden iskiessä pulpahtaa välillä veteenkin. Petanquekaveriksi tuli paikallinen tyttö, joka osasi kirjoittaa rantahiekkaan Khmerikielen lisäksi myös joitakin englannin kielisiä sanoja. Koulut Kambodzassa tuottavat näköjään nykyään tulosta (toisin kuin Pol Pot:n aikaan 80-luvulla, kun koulut lopetettiin opiskelun turhanpäiväisyyden vuoksi ja laitettiin ihmiset maalle töihin "vielä tasavertaisemman" kaupunkilaisluokan hyväksi). Seuraan liittyi kohta pari paikallista pojanvekaraakin, jolloin peli tosin muuttui sekoiluksi ja päätimme viheltää sen poikki.

Tutut Aussit Ana ja Joshkin tulivat pyörähtämään rannalla päiväretkeilynsä ohessa. He olivat käyneet saaren putouksillakin, mutta putoukset olivat kuulemma olleet tähän aikaan vuodesta aika kuivat. Pallottelimme vielä hetken sulkaa ja testasin snorklausta auringon laskiessa. Nyt makoilemme öljylampun valossa riippukeinuissamme. Kai sitä kohta voisi siirtyä parin rentouttavan pastisryypyn siivittämänä ravintolan kautta baarin puolelle.

-Paapu

Baarin puolella pelailtiin taas viittäsataa ja peloteltiin guesthouselle hetki sitten saapuneita suomalaistyttöjä. Tytöt olivat kuumottuneita kaikista kertomistamme rottajutuista. Tytöt nukkuivat dormissa lähellä meidän bungalowia, jossa kerroimme rottien käyneen keksipaketilla. Aluksi neitien toimintasuunnitelmaan kuului ilmeisesti valvoa koko yö baarilla ja valvoa rottien mahdollista hyökkäystä, mutta väsy taisi viedä naisista voiton ja he lähtivät paljon ennen meitä dormilleen. Jäimme lopuksi Jonesin kanssa kolmisin baariin. Pelailimme vielä useamman pelin ja keskustelimme henkeviä mm. BHGH:n tulevaisuudesta. Jossain vaiheessa huomasimme kellon olevan yli 12, joten Joulu oli tullut. Kuuntelimme Jonesilta löytyvän Joululauluvalikoiman (2 kappaletta) läpi ja skoolasimme Joululle. Jossain vaiheessa ymmärsimme siirtyä yöpuulle "hiljaiseen" tuuliseen Jouluyöhön.

-Mumsku

Päivä 23. BHGH, Rappe- rapukoiran jälleennäkeminen kirj. Mumsku

Maailmanloppua ei sitten taaskaan tullut. Heräsimme uuteen aamuun aivan normaaliin tapaan kello 8 aikaan. Merkkejä maailmanlopusta ei ollut havaittavissa. Tosin jossain vaiheessa pienessä mielessäni käväisi ajatus, että mitäpä jos se olikin tullut ja vain Koh rong oli siitä selvinnyt. Myöhemmin tämä ajatus tuli kuitenkin todistettua vilkkaan mielikuvitukseni aikaansaannokseksi. Kävelimme nimittäin viidakon halki saaren toiselle puolelle ja pääsin tarkistamaan asian facebookista. Isäni siellä kirjoitteli, että olipa kiva kuulla meistä pitkästä aikaa. Hän oli jo ilmeisesti ehtinyt huolestua, kun meistä ei ollut kuulunut mitään yli viikkoon.

Vesimeloneita kaupan.

Lähdimme tosiaan aamupäivällä patikoimaan Eemelin ja Tuukan kanssa saaren toiselle puolelle. Olimme varoitelleet Tuukkaa viidakkopolun haastavasta alusta. Aluksi hän kyselikin hiukan huolestuneen oloisena, jatkuisiko jyrkkä nousu vielä kovinkin pitkään. Oman lisänsä tähän epäröintiin saattoi myös antaa Tuukan pitkäksi venynyt ilta baarilla :) Patikointi saaren toiselle puolelle sujui hyvin. Matkaan kului huomattavasti vähemmän aikaa kuin ensimmäisellä kerralla. Alkumatkasta kaksi BHGH:n pientä söpöä koiranpentua lähti seuraamaan meitä viidakkoon. Kävi vähän sääliksi niitä pieniä rääpäleitä, kun ne väkisin yrittivät kiipeillä isoja kiviä ylöspäin perässämme. Välillä pennut putosivat mukkelismakkelis ja taas hetken päästä ne yrittivät sitkeästi seurata meitä. Yritimme hätystää niitä takaisin guesthouselle, mutta pennut eivät meinaneet luovuttaa millään. Vasta jonkin matkan päästä ylhäällä polku kävi niille liian mahdottomaksi, eivätkä ne enää pystyneet seuraamaan meitä. 

Pikkuiset pennut BHGH:lla <3

Päästyämme saaren toiselle puolelle ostimme marketista kylmät limpparit ja istuimme alas wifittelemään ja vaihtamaan pikaisesti kuulumisia Suomeen facessa. Hetken siinä istuttuamme Paapu alkoi katsoa yhtä harvinaisen sikeästi nukkuvaa koiraa ja tajusi sen olevan vanha tuttavamme rapukoira-Rappe. Olimmekin jo eilen hiukan ikävöineet uskollista ystäväämme. Eräs Tuukkaan jo aikaisemmin Sihanoukvillessä törmännyt Steven tiesi kertoa, että Rappe oli eilen tullut heidän venekyydillään meidän puolelta saarta toiselle puolelle. Rappe oli kuulemma lähtenyt päättäväisesti uimaan kohti venettä ja olihan se sitten tietenkin nostettu kyytiin. Varsinaisena maailmanmatkaajana se lähti taas seuraamaan meitä, kun kävelimme rannalla.

Rappe ottaa easysti <3

Vähän matkaa pääsimme kulkemaan rauhassa, kunnes vieraat koirat saartoivat Rapen ja ajoivat ressukan mereen. Meressä Rappe näki ankkuroidun pitkähäntäveneen ja päätti toisten koirien räksyttäessä rannalla uida veneeseen turvaan. Se ei kuitenkaan huomioinut, ettei veneessä olisi tällä kertaa ketään nostamassa sitä kyytiin. Rapen menoa katsellessa tuli kamala sääli. Koirat eivät päästäneet sitä maihin, eikä se päässyt veneisiinkään omin avuin. Paapu päätti mennä uskollisen ystävämme avuksi ja tuoda sen turvallisesti rantaan, mutta toiset koirat eivät sitä sallineet. Paapu päätti ratkoa pulman nostamalla Rapen pieneen rannan lähellä kelluvaan veneeseen. Siellä se kurkki hömelönä laidan ylitse ja heilutti häntäänsä. Eihän siinä sitten kauaa kulunut, kun herra molskautti itsensä takaisin mereen ja lähti uimaan kohti rantaa. Rantautuminen onnistui vähän paremmin, eikä Rappe saanut kimppuunsa kuin yhden koiran. Tuukka oli puolestaan tällä kertaa puolustamassa ystäväämme. Lopulta toinen koira kyllästyi jahtaamaan Rappea ja pääsimme kaikki jatkamaan matkaamme. Kävimme näyttämässä Tuukalle treehouse bungaloweja ja onnistuimme jättämään Rapen sinne turvaan.

Löysimme rannalta  tuttua seuraa.

Ystävä hädässä tunnetaan.

Pelastettu Rappe veneessä.

Kävimme syömässä Monkey island:issa hyvät sweet and sour pallerot ja suussasulavat banaani- suklaa pannukakut. Törmäsimme rannalla Phnom penh:issä tapaamaamme pariskuntaan Anaan ja Joshiin. Olimmekin kuulleet Alexilta Sihanoukvillessä, että kaksikko oli myös tulossa Koh rongille. He yöpyivät saarella Monkey republic nimisen paikan bungalowissa. Kehuimme heille meidän puolen rantaa ja mukavaa guesthousea. He lupailivat tulla jossakin vaiheessa lähipäivinä käymään.

Pitkähäntäveneellä takaisin BHGH:lle.

Ranta ja tutut bungalowit näkyvissä.

Tulimme pitkähäntäveneellä takaisin BHGH:lle iltapäivällä. Ajattelimme viidakkopatikoinnin yhteen suuntaan riittäväksi suoritukseksi. Päätökseen vaikutti myös rinkat, jotka haimme säilytyksestä the rising sun:ista. Kävimme pesulla ja ihailimme auringonlaskua omalta terassiltamme. Viritimme terassille toisen riippukeinun viereen rinkasta löytyneen riippukeinumme. Terassilla oli täydellistä makoilla yhdessä ja ihailla merta. Kirjoittaessani tätä päiväkirjaani kuuntelimme samalla Musea ja ihailimme öljylyhdyn valossa saaren ja meren yläpuolella näkyvää salamointia. Oih, tällaista sen elämän pitäisikin olla :)

Riippukeinussa päiväkirjan kirjoittamista.

Päivä 22. Koh Rong - BHGH, kirj. Paapu

Aamulla herätessämme huomasimme, että meillä oli käynyt yöllisiä vieraita. Rotta oli järsinyt kolmasosan suolakeksipaketistamme ja paikalla olivat nyt muurahaiset. Santtu ja Eve kertoivat, että rottien tihutöitä voisi välttää ripustamalla ruoat katosta roikkumaan. Tämäkään ei ollut näköjään idioottivarma keino, sillä heillä oli kuulemma hiiri tai rotta kiivennyt kattopalkkeja ja narua pitkin katosta roikkuvaan pussiin.

Samu osasi suojata itsensä ja tavaransa rotilta:)

Mumsku kirjoittamassa aamiaisella matkapäiväkirjaa.

Iltapäivällä menimme snorklailemaan rannan tuntumassa oleville koralleille. Snorklaillessa tunsimme välillä, kuin jokin olisi koskettanut meitä. Välillä myös poltti. Mumsku huomasi, että vedessähän oli useita lähes läpinäkyviä pikkumeduusoja. Välillä kun oli kohdistanut katseensa kauemmaksi, huomasi näkökentässä jotakin sumeaa. Kun sitten kohdisti katseen kirjanlukuetäisyydelle, huomasikin tuijottavansa paria meduusaa. Samukin innostui snorklaamisesta huomatessaan, että vedenallahan oikeasti on jotain katseltavaa. Snorklausvälineet tosin eivät olleet aivan tuliterässä kunnossa ja meikäläinenkin sai ainakin taas harjoitella maskin tyhjennystä meren alla ennen tulevia sukelluksia.

Baarin terassilta oikealle.

Baarin terassilta vasemmalle. Korallit kuultavat hieman pinnan alta.

Snorklailun jälkeen menimme taas baarille, joka jollain tasolla oli paikan sydän. Siellä pelailtiin ja turistiin henkeviä ja heitettiin läpyskää. Baarin penkillä istuessamme seurailimme taivaalla liitelevää merikotkaa. Tuukka oli nähnyt sen kerran syöksyvän mereenkin kalan perään. Pelailimme muutaman erän Backgammonia Jonesin kanssa, joka oli taidollaan ja kokemuksellaan aikas haastava vastus. Turpaanhan siinä loppujenlopuksi tuli, vaikka tiukkoja pelejä olikin. Baaritiskillä oli Santun löytämä skorpioni (kuollut tosin). Aamulla Santtu oli kuulemma nähnyt polulla pienen korallikäärmeen, Koh Rongin erikoisuuden. Backgammonia pelatessamme huomasimme jossain välissä, että pelilautamme päällä roikkui hämähäkki. Jones ihmetteli, mistä mihin se on seittinsä oikein kiinnittänyt. Kun heilutin päätäni, hämis heilui samaan tahtiin. Se oli päättänyt seitittää ansansa pääni ja baaritiskin välille.

Baarin naistenvessa.

Baarin miestenvessa.

 

Samun piti lähteä iltapäivästä, koska oli jo pari päivää sitten varannut lennot seuraavalle päivälle välille Phnom Penh - Bangkok suuntana Koh Tao. Ajattelimme olisiko Samu toiminut samoin, mikäli lentoja ei olisi jo varattu etukäteen. Skoolasimme kuitenkin Samulle baarin terassilla, kun hänen pitkähäntänsä ajelehti siitä ohi. :)

Auringon laskiessa hedelmälepakot lähtivät suurina parvina liikkeelle kuun valaisemina. Hedelmälepakko on suurin lepakkolaji ja syö nimensä mukaisesti hedelmiä. Pimeyden hiivittyä kalastajat lipuivat kummitusmaisina hahmoina styroksista tehdyillä lautoilla baarin ohi. He uistelivat kuulemma mustekaloja. Jotkin asiat saavat täällä uuden merkityksen.

Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!