Ensilumi oli juuri satanut maahan, kun Mumsku ja Paapu pakkasivat jälleen kimpsunsa ja kampsunsa rinkkoihinsa ja suuntasivat kohti ruuhkaista Helsinki- Vantaan lentokenttää. Oli kyllä kaikinpuolin jo sellainen fiilis, että tämä loma tulee todella tarpeeseen. Aluksi Paapu ei saanut tehtyä check-in:iä, koska hänelle ei oltu vielä tässä vaiheessa määritetty istumapaikkaa koneeseen. Minä taas puolestani olin jo oman istumapaikkani saanut, joten ajattelin automaattisesti etten pääsisi nauttimaan tällä pitkällä lennolla Paapun hurmaavasta seurasta. Meille kävi kuitenkin hyvä tuuri, sillä lähtöportilla saimme kumpikin vierekkäiset uudet istumapaikat. Koneessa sisällä selvisi, että pääsimme matkustamaan business-luokassa. Tässä vaiheessa elättelimme jo toiveita pitkistä nokosista lennon aikana. Vieressämme käytävän toisella puolella istui kaikkien unelma kanssamatkustaja. Tämä noin 50-vuotias herrasmies tarjosi meille viihdettä koko lennon ajan. Hän oli jo koneeseen tullessaan varsinaisessa tuiskeessa. Lentomatkan aikana saimme huomata, että toiveet pitkistä nokosista jäivät vain kahden väsyneen matkaajan haaveiksi. Kanssamatkustajamme " Risto" (nimi muutettu) huolehti siitä, että hänen jukeboksinsa lauloi tauotta. Saimme kuulla muunmuassa "tähdet, tähdet" ainakin 7 kertaa. Toinen vähintäänkin yhtä suosittu kappale "Riston" valikoimassa oli "mä joka päivä töitä teen". Menihän se lentomatka tietysti näinkin, mutta seuraavaan mahdollisuuteen nukkua oli vielä yli 12 tuntia.
Aamulla kävimme lennon jälkeen hakemassa Bangkokin lentokentän 7 eleven kaupasta juotavaa ja suuntasimme skytrain:illä kohti keskustaa. Liput maksoivat vähän alle 2 euroa/ nenä. Bangkokin keskustassa pääsimme heti kosketuksiin todelliseen turistien huijaajaan. Tämä tuktuk- kuski halusi tienata itselleen bensakuponkeja kuljettamalla meitä erilaisiin kalliisiin ostospaikkoihin. Hän ei suostunut ymmärtämään, ettei oltu kiinnostuneita kalliista timanttikoruista, eikä varsinkaan räätälin palveluista. Teimme kuitenkin lopulta kuskin kanssa mielestämme hyvän kompromissin ja ajattelimme hyvää hyvyyttämme auttaa häntä käymällä eräässä korukaupassa. Olihan meillä rutkasti aikaa vietettävänä Bangkokissa ennen kun junamme illalla lähtisi kohti Ubon ratchathania. Korukauppa visiitti ei kuitenkaan riittänyt tälle tuktuk- kuskille, vaan hän halusi väksisin meidän käyvän myös räätälillä. Olimme jo aikaisemmin sanoneet selkeästi moneen otteeseen että emme halua käydä räätälillä. Yhteistyömme päättyi lopulta tämän kuskin kanssa siihen, että Paapu kertoi ääntään korottaen miehen olevan valehtelija. Jätimme kuskin kiukuttelemaan timanttikorukaupan pihalle ja lähdimme kävelemään kohti MBK- kauppakeskusta.
Vaihdoimme kauppakeskuksen rahanvaihtopisteellä rahaa tulevaa Laos:issa oloa varten ja kulutimme aikaa useamman tunnin vaan pyörimällä ympäriinsä valtavaa kauppakeskusta. Päätimme ottaa MBK:n läheltä paikallisbussin kohti Khao san road:ia. Vietimme päivää kyseisellä kadulla ja kävimme ottamassa pienet välinokoset jossakin Kao san road:in läheisyydessä sijaitsevassa puistossa.
Suuntasimme klo 20.30 lähtevällä yöjunalla kohti Ubon ratchathania. Olimme varanneet junaliput 2.luokan makuuvaunuun (12.50 €/ nenä) etukäteen jo Suomesta, jottei meidän tarvitsisi väsyneinä säätää lippujen hankkimisen kanssa. Junaan astuttuani ihmettelin, millä kapeilla rautahäkkyröillä joutuisimme nukkumaan. Pian minulle kuitenkin selvisi häkkyröiden olevan tavaroiden säilytystä varten :) Saimme matkan aikana melko hyvin unta, vaikkakin aluksi junan jyske tuntui hurjan kovalta.
Aamulla nousimme junasta Ubon ratchathani:ssa ja suuntasimme tuktuk:illa kohti Ubonin bussiasemaa. Sieltä lähtikin juuri sopivasti bussi kohti Laos:in Paksea. Laos:in rajalla saimme hoidettua viisumit (32$/ nenä). Näihin viisumeihin emme tarvineet lainkaan erillisiä passikuvia. Pakseen saavuttuamme aloin heti tehdä havaintoja maasta. Ensimmäiseksi kiinnitin huomiota siihen, etteivät tiet olleet päällystetty asfaltilla ja ne olivat paikoitellen melko surkeassa kunnossa. Toinen tekemäni huomio kohdistui ruokakauppojen puuttumiseen. Paikalliset ostivat kaiken tarpeellisen isoista torityyppisistä marketeistaan. Pienissä kioskin tapaisissa peltihökkeröissä myytiin kaikenlaista pientä purtavaa, mutta varsinaista ruokaa niistä oli vaikea löytää. Minusta nämä kaikki tienvarsien hökkelit näyttivät keskenään identtisiltä eikä silmäni ollut vielä lainkaan kehittynyt havaitsemaan mitä mistäkin hökkelistä voisi löytyä. Otimme Paksen bussiasemalta tuktuk:in vähän matkan päässä sijaitsevaan keskustaan ja pyysimme kuskia jättämään meidät scoottereita vuokraavan toimiston eteen. Vuokrasimme scootterin (50 000kip/ päivä) kolmeksi päiväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti