maanantai 21. tammikuuta 2013

Päivä 22. Koh Rong - BHGH, kirj. Paapu

Aamulla herätessämme huomasimme, että meillä oli käynyt yöllisiä vieraita. Rotta oli järsinyt kolmasosan suolakeksipaketistamme ja paikalla olivat nyt muurahaiset. Santtu ja Eve kertoivat, että rottien tihutöitä voisi välttää ripustamalla ruoat katosta roikkumaan. Tämäkään ei ollut näköjään idioottivarma keino, sillä heillä oli kuulemma hiiri tai rotta kiivennyt kattopalkkeja ja narua pitkin katosta roikkuvaan pussiin.

Samu osasi suojata itsensä ja tavaransa rotilta:)
Mumsku kirjoittamassa aamiaisella matkapäiväkirjaa.
Iltapäivällä menimme snorklailemaan rannan tuntumassa oleville koralleille. Snorklaillessa tunsimme välillä, kuin jokin olisi koskettanut meitä. Välillä myös poltti. Mumsku huomasi, että vedessähän oli useita lähes läpinäkyviä pikkumeduusoja. Välillä kun oli kohdistanut katseensa kauemmaksi, huomasi näkökentässä jotakin sumeaa. Kun sitten kohdisti katseen kirjanlukuetäisyydelle, huomasikin tuijottavansa paria meduusaa. Samukin innostui snorklaamisesta huomatessaan, että vedenallahan oikeasti on jotain katseltavaa. Snorklausvälineet tosin eivät olleet aivan tuliterässä kunnossa ja meikäläinenkin sai ainakin taas harjoitella maskin tyhjennystä meren alla ennen tulevia sukelluksia.

Baarin terassilta oikealle.

Baarin terassilta vasemmalle. Korallit kuultavat hieman pinnan alta.


Snorklailun jälkeen menimme taas baarille, joka jollain tasolla oli paikan sydän. Siellä pelailtiin ja turistiin henkeviä ja heitettiin läpyskää. Baarin penkillä istuessamme seurailimme taivaalla liitelevää merikotkaa. Tuukka oli nähnyt sen kerran syöksyvän mereenkin kalan perään. Pelailimme muutaman erän Backgammonia Jonesin kanssa, joka oli taidollaan ja kokemuksellaan aikas haastava vastus. Turpaanhan siinä loppujenlopuksi tuli, vaikka tiukkoja pelejä olikin. Baaritiskillä oli Santun löytämä skorpioni (kuollut tosin). Aamulla Santtu oli kuulemma nähnyt polulla pienen korallikäärmeen, Koh Rongin erikoisuuden. Backgammonia pelatessamme huomasimme jossain välissä, että pelilautamme päällä roikkui hämähäkki. Jones ihmetteli, mistä mihin se on seittinsä oikein kiinnittänyt. Kun heilutin päätäni, hämis heilui samaan tahtiin. Se oli päättänyt seitittää ansansa pääni ja baaritiskin välille.



Baarin naistenvessa.
Baarin miestenvessa.
 

Samun piti lähteä iltapäivästä, koska oli jo pari päivää sitten varannut lennot seuraavalle päivälle välille Phnom Penh - Bangkok suuntana Koh Tao. Ajattelimme olisiko Samu toiminut samoin, mikäli lentoja ei olisi jo varattu etukäteen. Skoolasimme kuitenkin Samulle baarin terassilla, kun hänen pitkähäntänsä ajelehti siitä ohi. :)



Auringon laskiessa hedelmälepakot lähtivät suurina parvina liikkeelle kuun valaisemina. Hedelmälepakko on suurin lepakkolaji ja syö nimensä mukaisesti hedelmiä. Pimeyden hiivittyä kalastajat lipuivat kummitusmaisina hahmoina styroksista tehdyillä lautoilla baarin ohi. He uistelivat kuulemma mustekaloja. Jotkin asiat saavat täällä uuden merkityksen.




Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti