torstai 31. tammikuuta 2013

Päivä 32. Sählinkiä kerrakseen! Bussimatka Sihanoukville- Bangkok kirj. Mumsku ja Paapu

... On se matkustaminen sitten mukavaa, vai miten se menikään..? :) 
Kuvittelemamme bussimatka mukavassa sleeper bussissa ei mennytkään ihan niin kuin olimme haaveilleet. Saavuimme sukellusreissulta muutaman minsan vaille ilta seitsemän turistitomistolle, josta olimme varanneet bussimatkan. Lipussamme luki, että bussi lähtisi klo 20.00. Toimiston täti oli kuitenkin käskenyt meitä olemaan mielellään jo seiskan aikaan lähtövalmiina. Kerroimme hänelle etukäteen, että tulemme suoraan sukeltamasta, emmekä ole ihan varmoja ehdimmekö ihan tasan seiskaksi paikalle. Kun saavuimme turistitoimistolle työntekijät alkoivat hoputtaa ja pyysivät kiireellä etsimään liput ja laittamaan tavarat bussin tavaratilaan. Yritimme selittää, että Eemelin piti vielä käydä hakemassa passi viereisestä scootterin vuokrauspisteestä. Tämä lisäksi meidän oli tarkoitus ehtiä vaihtaa märät uimavaatteet ja ostaa bussimatkalle jotakin evästä. Olimme syöneet viimeksi kevyen lounaan puolen päivän tienoilla. Kamalan hoputuksen ja siitä syntyneen paniikinomaisen höseltämisen jälkeen menimme bussiin. Iman vessakäyntejä, ilman ruokaa. Passinsa Eemeli sentään ehti juuri ja juuri hakea. Kuuntelimme noin 100 kertaa käskyn please hurry! Minkäs me sille voitiin, että kaikki hommat olivat levällään, koska ei oltu yhtään ehditty valmistautua. Bussissa piti jättää kengät erilliseen kenkähyllyyn bussin etuosaan. Mielessäni kävi heti, että mikähän tulisi olemaan kenkieni kohtalo, sillä bussi oli aivan täynnä ihmisiä ja kenkiä lenteli sinne tänne täydestä hyllystä.

Löysimme bussista omat numeroidut "nukkumapaikkamme", jotka olivat ilmeisesti myös muutaman muun turistin paikat. Tai ainakin sen verran moni tuli paikkojamme kyselemään. Bussi pysähteli tunnin verran keräten kyytiin matkustajia ympäri Sihanoukvilleä. Sain onneksi tässä välissä käytyä vessassa kuskin luvalla, sillä bussissa ei ollut vessaa ollenkaan. Bussikuski taisi jo olla kyllästynyt meidän edestakaiseen ravaamiseen, sen verran painokkaasti tuli tällä kertaa PLEASE HURRY! Tultuani takaisin bussiin kuume- ja lääketokkurainen Paapu ei nähnyt minun tulevan viereensä, vaan huolestui, kun bussi lähti liikkeelle ja minua ei näkynyt hänen mielestään missään. Paapu juoksi kiireellä pyytämään kuskia pysäyttämään. Onneksi joku osasi kertoa hänelle, että neiti oli kyllä tullut bussiin takaisi:) Hämmästys oli suuri kun Paapu palasi takaisin paikoillemme ja näki minut. Kerroin hänelle tulleeni vessasta ja ihmetelleeni, mihin Paapu säntäsi vimmatusti. Luulin hänen nähneen minut vieressään, mutta jostain syystä näin ei ollut käynyt. Tämä alkumatka oli siis osaltamme täyttä säätämistä. Vihdoin matkamme pääsi alkamaan ja saimme jopa ostettua pysähdyksen aikana matkalle vähän vettä ja sipsejä. Taisimme nukkua reilun kolmen tunnin matkasta tunnin verran.

Puolen yön jälkeen saavuimmekin suureksi yllätykseksi Phnom penh:iin. Olin jotenkin hyvin hämilläni siitä, miksi Sihanoukvillen ja Bangkokin välillä kulkeva bussi edes meni Phnom penhin kautta. Siellä kuitenkin olimme ja meitä pyydettiin vaihtamaan kiireellä toiseen bussiin. Otin tavaramme nukkumabussista, jolla olimme siis matkustaneet tässä vaiheessa noin neljä tuntia. Yritin etsiä bussista vyöryvien ihmisten keskeltä omia rantasandaaleitani. Niitä ei löytynyt mistään. Pyysin bussin henkilökuntaa näyttämään hiukan valoa taskulampuistaan, jotta näkisin penkkirivien alle. Tämä taisi olla liikaa pyydetty, sillä vastaukseksi sain vain tutun PLEASE HURRY! Päästin suustani muutaman suomenkielisen kirosanan ja yritin huudella Paapun perään, josko hän olisi ottanut kenkäni mukaansa. Kenkiä ei löytynyt ja kaaos monien eri puolille matkustavien bussien ympärillä oli valtaisa. Ei siis auttanut muu kuin jatkaa matkaa paljain jaloin toiseen bussiin. Tämä toinen bussi, jolla meidän oli tarkoitus matkustaa Phnom penhista Bangkokiin, olikin tavallinen istumabussi. Vapaana bussissa oli viimeinen penkkirivi kahdelle. Istuimia ei saanut makuuasentoon, sillä bussin takaosaan oli lastattu tavaroita. Siinä sitten matkustimme pitkälle seuraavaan aamuun asti. 

Kello oli reilusti yli puolen yön kun pääsimme matkaan. Tässäkään bussissa ei tietenkään ollut vessaa. Hädän yllättäessä minun piti mennä miesten sekaan tienlaidalle pissille. Jotkut naiset menivät hieman pidemmälle pusikoiden suojaan, mutta minähän en sinne voinut mennä ilman kenkiäni. Voin kertoa, että selvinpäin kyykkypissaus bussin ihmisten edessä muodostui osaltani varsinaiseksi ujopissaksi :) Yrittäessäni suoriutua toimenpiteestä kunnialla, mietin että olipa hyvä kun saimme CT- klinikalta antibiootit vatsanväänteisiin. Kyykkyripaska paljain jaloin bussin vieressä olisi ollut jo liian epäinhimillistä jopa minulle. 

Matkasimme monen monta tuntia kohti rajakaupunkia Poi petiä. Poimimme aina välillä kyytiin uusia matkustajia. Ilmastoinnit näissä busseissa puhalsivat koko ajan täysiä, sillä ne olivat rikki. Huomasin, että bussimatkalla kannattaa pitää mukana huivia. Sillä saa kätevästi tukittua ilmastoinnin reiät, mikäli puhallus on liian voimakas. Vihdoin saavuimme Poi petin rajanylityspaikalle. Bussin opas selitti, että seuraamalla häntä ja maksamalla jonkin pienen summan pääsisimme parhaiten jatkamaan matkaamme. Meitä oli useampi reppureissaaja paikalla ja pohdimme yhdessä tämän sekavalta tuntuneen sepustuksen todenperäisyyttä ja päätimme olla tarttumatta oppaan hämärältä kuulostavaan tarjoukseen. Lisäksi päätökseemme vaikutti sekin, ettemme olleet syöneet juuri mitään vuorokauteen. Meidän oli päästävä ostamaan jostain syötävää ja juotavaa ennen matkan jatkumista. 

Rajanylitys sujui hyvin. Ihmisiä oli paljon liikenteessä, koska oli uudenvuoden aatto. Olimme Thaimaan puolella rajaa joskus siinä klo 11. Yritimme epätoivoisesti etsiä bussiamme tai tuttuja bussiyhtiön oppaita. Meidät neuvottiin turisti-infoon, jossa me ja muutamat muut neuvottomat turistit saimme kuulla, ettei meille edellisessä bussissa annetuilla lipuilla ollut oikeutta matkata Bangkokiin asti. Olimme tästä hiukan näreissämme, sillä takana oli stressaava, ravinnoton ja väsyttävä 16 tuntia kestänyt  matka. Haahuilimme noin kymmenen muun kohtalotoverin kanssa ympäriinsä ja yritimme saada jotakin lisätietoa tapahtuneesta. Lukuisista yrityksistämme huolimatta emme saaneet selkeätä vastausta sille, miksi ostamamme lippu välille Sihanoukville- Bangkok ei yhtäkkiä enää kelvannutkaan. Lopulta päätimme ottaa porukalla minivan kuljetuksen rajalta Bangkokiin. Matkaseuramme koostui kaikesta tästä säätämisestä huolimatta iloisista ja puheliaista kavereista Italiasta ja Saksasta. Minivan matka taittuikin varsin mukavasti vaikka väsymys ja heikotus painoivatkin hurjana päälle. Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen pysähdyimme huoltoasemalle ja saimme vihdoin haettua jotakin kunnollista syötävää. Tässä vaiheessa olimme matkustaneet varmasti noin 19 tuntia. Voin kertoa, että hodari maistui taivaalliselta. 

Lopulta pääsimme noin klo 16 minivanin kyydillä aivan Khao san roadille saakka. Olimme varaneet etukäteen sieltä meille majoituksen. Sanoin Paapulle, että perille päästyäni suutelisin maata. Hän kehoitti kuitenkin olla pusuttelematta likaista Khao san roadia vatsataudin takia. Ajattelin itsekseni, että mahtaakohan huonovointisuuteni tästä enää paljoa pahemmaksi muuttua. Löysimme pienen etsimisen jälkeen majoituksemme. Päätimme käydä pikaisesti huoneessamme vähän virkistäytymässä ja suunnata sen jälkeen kiertelemään kojuja.  Katu näytti jo aloitelleen uudenvuoden juhlinnan. Baarit ja ravintolat olivat aivan täynnä juhlakansaa. Meidän päämääränä oli löytää muutamat tuliaiset ja ostaa minulle uudet rantasandaalit. Shoppailimme innokkaasti ilta kahdeksaan saakka, jolloin iski totaalinen hyytyminen. Päätimme lähteä guesthouselle ottamaan muutaman tunnin unet. 

Vuosi vaihtuu Khao san roadilla.
Lähdimme unien jälkeen juuri ennen vuodenvaihdetta katsomaan kadun meininkiä. Ihmisiä oli tuhansittain. Kaikki enemmän tai vähemmän humalassa. Raketteja ammuttiin keskeltä katua, eikä kukaan ollut kuullutkaan sanoista turvallisuus, suojalasit ja ampumaetäisyys. Erilaisia tulisuihkuja ja roomalaisia kynttilöitä suhahteli sinne tänne. Olimme liian väsyneitä ja selviä katselemaan ihmismassojen ryntäämistä, tönimistä ja sekalaista biletystä. Katselimme muutamat raketit ja kerroin haluavani takaisin nukkumaan. Oloni oli jotenkin tosi heikko, eikä sitä auttanut ympäriinsä törmäilevät ihmislaumat. Keskellä Khao san roadia ihmisiä oli niin paljon, ettei kukaan päässyt enää liikkumaan mihinkään suuntaan. Olimme jumissa kuin sillit suolaliemessä :) Pohdin jo jossain vaiheessa, että kuinkahan moni tallautuisi täällä kuoliaaksi. Toivomuksenani oli, etten olisi itse yksi heistä. Oloni oli aivan kuin kunnon oksukrapulassa. Halusin vain nukkumaan ja nopeasti. Lopulta pääsimme kämpillemme virittelemään kännyköitämme herättämään meitä klo 6.00. 

Tulisuhkua juhlakansalle.
Näin kului siis reissun viimeinen ilta.  Täytyy myöntää, ettei vuosikaan vaihtunut ihan niin miten olimme etukäteen suunnitelleet. No ainakin saimme nautittua muutaman tunnin selväpäisen ihmisen unta ennen pitkää lentomatkaa takaisin kotiin.

-Mumsku


Juhlaseuraakin olisi ollut Uudenvuodenjuhlintaan tarjolla, kun vielä illasta törmäsimme minivanista tutuiksi tulleisiin jäbiin (ITA&GER). Mumsku sanoi, että mene vain ihmeessä, mutta mieli ja ruumis kuitenkin sanoi, että tänään parasta viihdettä olisi ottaa rauhassa ja nukkua hyvät yöunet. Harvinaista minulta, mutta reissun päällä jokainen päivä on - jollei nyt ihan uusivuosi - niin ainakin muuten jotain uutta ja ihmeellistä sisällään pitävä, joten ei edes tuntunut, että tämän ryyppyreissun väliin jättämällä menettäisi mitään.

Paljon tuli nähtyä ja koettua. Yksi parhaita anteja reissussa oli, että pääsi touhuamaan puhtaalta pöydältä ilman aikatauluja mitä ikinä mieli kulloinkin tekisi mieluisassa ympäristössä. Tämä auttoi puhdistamaan mielen normi rutiineilta ja näkemään mitä oikeasti arvostaa ja mitä pitää tärkeänä ja mistä ne onnellisuuden hetket kumpuavat. Kunpa vain saisin pidettyä ajatukset mielessä vielä Suomessakin mahdollisimman pitkään ja painottaa noita tärkeitä asioita vielä enemmän tämänkin maailman elämässä. Vaikka niitä tietoisesti jo tämän hetken mahdollisuuksien mukaan toteutankin, vaarana on, että nyky-yhteiskunnan rytmiin ja arvoihin hypätessä nuo arvokkaat valaistukset unohtuvat nopeasti, ennenkuin ehtii ja pystyy luomaan arjestansa sellaisen, että se mahdollistaa toteuttamaan näitä asioita automaattisesti tiedostamattakin. Mutta ratas on pyörähtänyt liikkeelle niin mielessä, kuin käytännössäkin ja siihen voi onneksi aina hakea tarvittaessa lisää vauhtia uudelta reissulta;)

-Paapu

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Päivä 31. Otres Beach - Sukellus Koh Rong Salem/Koh Rong, kirj. Paapu

Heräsin kerran aamuyöstä ja nappasin tutun 1000 mg Paracetamolin naamaan. Aamulla olo oli hontelo, mutta ajattelin, että sukellus kyllä onnistuu, kunhan selviää vain laivamatkoista. Rannikollakin mereen pulahtaessa tunsin kuitenkin oloni aina terveeksi. Laivamatkan makoilinkin botskin gettoblasteria kuunnellen ja nappasin vielä varmuuden vuoksi yhden dropin ennen saarelle saapumista.

Sukellusparinani oli saksalainen mukava heppu, jonka nimeä en nyt muista. Divemasterina toimi pienehkö silmälasipäinen kauttaaltaan tatuoitu ystävällinen jannu, joka osoittautui kaikin puolin todella skilliksi sukeltajaksi. Ryhmässämme oli myös hieman kokemattomampi pariskunta. Etenkin neidin raajojen räpiköinniltä sai olla varuillaan veden alla, mutta hänen parinsa katsoi kuitenkin hyvin hänenkin peräänsä.

Huomasin vasta laivalla kamoja puettaessa, että ensimmäisen sukellukseni märkkärissä oli perseen kohdalla suunnaton reikä. Reikä oli tietty hilpeyttä herättävä läppä, mutta itse olin hieman huolissani sen kylmentävästä vaikutuksesta tautini vuoksi.
Veden alle päästyäni kävi vähän kuten oletinkin; siellä taudista ei ollut tietoakaan. Heti alkuun näimme todella suuren jonkin meduusan tapaisen. Muutenkin kalat olivat tosi kookkaita, 1,5 litran limsapullon paksuisia merimakkaroita myöten. Yksi pallokalakin olisi varmasti pystynyt puhaltamaan itsensä jumppapallon kokoiseksi. Näkyvyys ei ollut parhaita kokemiani, vaikka tyyntä olikin, mutta riittävän hyvä silti. Viime yönä oli ollut täysikuu, joka kuulemma vaikuttaa veden sameuteen. Johtuisikohan kuun vetovoiman aiheuttaman merenpinnan korkeuden vaihteluista, joiden myötä virtaukset muuttuvat. Tai sitten jostain ihan muusta. Sukellus oli jokatapauksessa huippu ja kaloja oli paljon. Pari skorppianikalaa ja täplärauskukin näkyi ainakin.

Sakemanniparillani oli huurustunut maski ekalla dyykillä ja hän sai neuvoksi hieroa siihen ananasta. Se toimi kuulemma loistavasti. Lieneekö lievä happoisuus syynä. Toiseen dyykkiin lähtiessämme virtaus oli todella kova. Jouduimme pitämään pelastusrenkaasta kiinni, jotta emme lähtisi ajelehtimaan merelle. Porukka piti kasata ennen pinnan alle laskeutumista. Divemasterimme sanoi, että pohjaan tulisi mennä nopeasti, jotteivät virtaukset veisi meitä laskun aikana erilleen. Nopeasti menimmekin, mutta pohjassa huomasin, että pariani ei näkynyt missään. Tähyilimme hetken ympärillemme, mutta mitään ei näkynyt. Nousimme pintaan. Myös parillani oli pientä flunssaa, jonka vuoksi hän ei ollut saanut tasattua painetta nopeassa laskussamme ja oli palannut pintaan. Sukelluksen jälkeenkin hän valitteli korvansa suorastaan rapsahtaneen pinnalle noustessa. Minulla ei onneksi sukelluksen lopussa tullutta vilua lukuunottamatta ongelmia tullut.

Lepäilin paluumatkan laivan miehistön yläkannen makuukatoksessa, johon ilmestyi hetken kuluttua muitakin lepäilijöitä. Viimeisen droppinikin otin lähinnä varmuuden vuoksi tulevaa bussimatkaa silmälläpitäen laivan lähestyessä Sihanoukvillen satamaa. Paikallinen denguekuume taitaa kuolla paineesta. Tuli siis sittenkin nähtyä Kambodzan vedenalainen maailma sukeltajankin silmin, WUHUU!


Kamera hajosi pari päivää sitten, joten kuvia ei juuri ole aiemmin otettuja ja paria kännykameralla räpsittyjä lukuunottamatta.


Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!

tiistai 29. tammikuuta 2013

Päivä 30. Otres Beach - Hengailua ja sittenkin sukeltaan?, kirj. Paapu

Usean eri denguen kokeneen tahon mukaan olisin liikkumattomana ja puhumattomana nivelsärkyineni sängynpohjalla, enkä kekkuloimassa pystyssä, jos minulla olisi dengue. Eli joko minulla ei ole dengueta, tai sitten se on niistä muutamasta tyypistä se lievempi. 


Päätin luottaa sen hetkiseen (tosin 1000 mg Parasetamolin jälkeiseen) olotilaan ja ontaa yhdelle unelmalle vielämahdollisuuden. Siirsin huomenaamuisen Bangkok:n bussimme yölliseksi sleeper bussiksi, peruin ensimmäisen yön majoituksen Bangkokista ja varasin kahden dyykin päiväretken (tässä vaiheessa siirryimme ruokapöydästä bungalowiimme ja jouduin lätsäisemään yhden megatorakan tällä kirjalla sätkiväksi ja harjaamaan ulos, ja löytyi sieltä vielä pienempikin harjattava) ja Mumskulle varasimme snorklauksen. Lääkäri ei tykännyt yhtään ideastamme matkustaa 14h bussilla Bangkok:iin, sukelluksesta en uskaltanut mainitakaan. Vähän kyllä jänskättää, kun ei näistä paikallisista taudeista oikein tiedä. Mutta nyt lepäämään ja olon mukaan huominen kovassa toivossa. Toivottavasti terveydentila ja sää suosii meitä. Viimeinen päivä huomenna Kambodzassa (toivottavasti vain reissun puolesta), come-on tähdet ja Khmer-jumalat, pikkujeesi pliis.

FYI: 65$/2 dyykkiä, botski 2h Koh Rongille+20 min dyykkisaiteille.
BTW: Kamera kastui ja meni rikki pari päivää sitten. Kännykkäkameralla jotain tuli vielä räpsittyä.


Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!

maanantai 28. tammikuuta 2013

Päivä 29. Otres beach kirj. Mumsku & Paapu

Aamulla aikaisin siirryin bungalowistamme rannalle ihmettelemään  uuteen päivään heräilevää Otres beachia. Meno rannalla oli vielä tähän aikaan todella vähäistä, vain ravut raatoivat työssään. Näin taas samojen lehmien jolkottelevan rantaviivaa pitkin takaisin laitumelleen. Rantatuolissa oli hyvä heräillä ja ihmetellä maailman menoa. 

Otres beachin koirat.

Lähdimme aamupalan jälkeen käymään taas  CT- klinikalla. Siellä Paapusta otettiin uudet verikokeet. Tulosten sanottiin olevan valmiit jo tunnin päästä. Niinpä huruttelimme scootterilla Ochheuteal beachille odottelemaan. Lepäilimme varjoisessa rantatuolissa pitkän tovin ja nautimme kookoksesta. Lähes kaikista rantabaareista sai tilata tuoretta kookosta 1$ hintaan. Rantatuoleissa ei ollut mitään erillisiä maksuja, riitti että tilasit jotakin baarista.

Sairasteleva Paapu ja tuore kookos.
Paapu oli jo moneen otteeseen sanonut, ettei klinikalle meno hyödyttäisi mitään ja ettei kokeista kuitenkaan löydy mitään. Lähdimme kuitenkin ajelemaan klinikalle ja saimme jo toiset sakot kansainvälisen ajokortin puuttumisesta. Yritimme kiertää poliisit ajamalla vähän matkaa takaisinpäin, mutta joka suunnassa oli ratsia. Emme siis onnistuneet tälläkään kertaa välttämään sakkoja. Huomasimme, että poliisit päivystivät turisteja joka päivä Sihanoukvillen isoilla teillä. Sakkojen hinta oli jotakin 4-6 euron välillä. Oikeastaan parempi sana sakolle voisi olla tässä tapauksessa poliisien lahjusraha. Mitään virallisia papereitahan näistä sakoista ei tietenkään kirjoitettu. Jostain kuulimme, että uuden vuoden tienoilla poliisit keräsivät vähän ylimääräistä rahaa sakottelemalla ahkerasti etenkin turisteja. 

Pääsimme lopulta klinikalle ja Paapu lähti kuulemaan testin tuloksia. Tovin kuluttua hän palasi klinikan pihalle luokseni kertomaan, että testin tulosten mukaan hänellä oli denguekuume. Tämä tarkoitti, että meidän piti unohtaa sukellusreissut tällä lomalla. Piti keskittyä siihen, että Paapu sai levättyä, jotta pysyisi matkustamaan muutaman päivän päästä Bangkokiin. Klinikan sairaanhoitaja varoitteli, ettei lentokoneeseen välttämättä oteta kuumeista matkustajaa. Hän neuvoi pyytämään varmuuden vuoksi lääkäriltä lentokieltotodistuksen, jonka avulla lennon ajankohtaa olisi voitu siirtää. Tämä olisi tarkoittanut sitä, että olisin lentänyt itsekseni Bangkokista Suomeen.

-Mumsku


Kohmelokuumeinen zombiemoodi jatkuu, mutta lievenevän suuntaisena. Eipä tässä silti hirveästi varmaan eroa muista varjoisella aurinkotuolilla makoilijoista. Kävellessänikin näytän varmaan vain syöneeni samoja yrttejä, kuin jotkut muutkin samoajat.


Vatsalääkkeet jäi hakematta tältäillalta, koska sain hoidettua vessakierteen. Paikallisten poliisien aktiivinen "sakotus" ilman paitaa/kansainvälistä ajokorttia ajamisesta tai mistä lie ei myöskään innosta ravaamaan klinikalla turhanpäiten. Näitä kerjuuratsioita tuntuikin lähipäivinä ilmestyneen vähän joka kiertotiellekkin Ochheuteal beachin ja down townin välille. Mietin, millaisessa tilanteessa paikallisista poliiseista olisi oikeasti hyötyä matkaajille. Ehkä he olemassaolollaan pitävät suuremman rikollisuuden syrjässä. Ja yllättävän turvalliseksi täällä olonsa tunteekin. Pahin pelko taitaa olla nuo poliisiratsiat:) Tosin niihinkään ei kyllä voi menettää kuin rahojaan, sillä Kambodzassa taitaa kaikki laitonkin olevan laillista, mikäli vain kyhnyä löytyy.


Tänä iltana tuli tehtyä raskas päätös. Koska lääkäri totesi tautini dengueksi, pelästyin sen verran, että katsoin parhaaksi perua liveboardin. Tämä kirpaisi. Enkö nyt pääsisikään näkemään, miltä Kambodzan vedenalainen maailma näyttäisi sukeltajan silmin? Vaikka sainkin sitä jo ihailla useaan otteeseen snorklatessani Koh Rongin saarella, en silti tunnu pääsevän ajatuksesta yli.

Homostelevat koirat.
Iltauinnilla.

-Paapu


Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!





sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Päivä 28. Otres beach kirj. Mumsku

Tällä kertaa aamuisena vieraana bungalowin edustalla olikin söpö röhkivä porsas.
Lepäilimme aamulla pitkään ja päätimme lähteä käymään Lonely planetista löytämälläni CT- klinikalla. Eemelin olo pysyi siedettävänä vain paracetamolin avulla. Mikäli hän ei ollut ottanut lääkettä, kuume nousi nopeasti korkeaksi. Eemeli kertoi klinikalla oireensa ja joutui samantien verikokeisiin. Lääkäri epäili oireiden perusteella denguekuumetta, muttei ollut asiasta aivan varma, sillä monet muutkin trooppiset sairaudet oirehtivat samalla tavalla. Lääkäri olisi halunut Eemelin jäävän klinikalle lepäilemään, mutta ei hän sinne malttanut jäädä. Sovimme, että tulisimme illalla takaisin kuulemaan tulokset. 

Paapu odottelee vuoroaan CT klinikan pihassa.
Sairaalan "lepopuoli" oli eräänlainen iso halli, jossa oli useita sänkyrivejä vierekkäin. Ovet kadulle olivat sepposen selällään, niin että kaikki ohikulkijat näkivät potilaat. Hoitohenkilökunta ja omaiset suhailivat edes takaisin tippaletkun päässä olevien potilaiden ympärillä. Klinikka sijaitsi vilkkaan tien varrella. Kaikki liikenteen äänet ja katupölyt pääsivät suoraan avoimista ovista sisään lepohalliin. Täytyy muistaa, että tämä klinikka oli kuitenkin paras mikä Sihanoukvillestä, ja varmasti koko Kambodzan rannikolta löytyi. Klinikalla oli paljon turisteja, koska se oli ainoa paikka jossa hoitohenkilökunta osasi edes jonkun verran englantia. 

Menoa Sihanoukvillen kaduilla
Lupasimme tulla takaisin klinikalle klo 18.00 kuulemaan verikokeiden tulokset. Meidän majapaikastamme Otres beachilta oli melko pitkä matka downtown:iin (klinikalle) ja Sihanoukvillen rannoille, joten päätimme kuluttaa aikaa keskustassa, jottei meidän tarvisi ajalla edestakaisin majoituksen ja klinikan väliä. Päätimme lähteä katsomaan Sihanoukvillen isoa siltaa, joka Lonely planetin mukaan veisi Koh pos saarelle. Sillalle oli pääsy kielletty, joten saari jäi tällä kertaa meiltä valloittamatta. Luin jälkeenpäin tästä mysteeriksi jääneestä saaresta internetistä ja koin tulevani viisaammaksi. Jokin venälainen yhtiö oli ilmeisesti ostanut saaren ja alkanut rakentaa sinne ökyhotelleja ja resortteja. Uusien hotellien myötä saarelle tarvittiin mahtava uusi silta, jota pitkin turistien olisi helppo kulkea Sihanoukvillen ja saaren väliä. Hankkeen venäläisjohtaja oli kuitenkin hairahtanut Kambodzan viettelyksiin ja hänet tuomittiin vankeuteen seksuaalisesta kanssakäymisestä lapsen kanssa. Ilmeisesti tästä syystä siltahanke on tällä hetkellä täysin pysähdyksissä. Itse ainakin välttäisin turistina tommosen miehen hotelleihin astumista viimeiseen asti! Moraaliton ihminen ja vallan väärinkäyttö on jotain sairasta!

Koh Pos:in saarelle vievä uusi silta.
Ajelimme scootterilla katsomaan monia eri rantoja ja pysähdyimme katselemaan samoja apinoita, jotka olimme jo tavanneet ensimmäisenä päivänämme Sihanoukvillessä. Niiden päätöntä, jollakin tavalla ihmismäistä menoa oli huvittava katsella. Kävimme Ochheuteal beach:illa lepäilemässä lemon ja dragonfruit pirtelöistä nauttien. 

Järvi Sihanoukvillessä.
Odottelimme kellon tulevan sen verran, että voisimme mennä kuulemaan verikokeiden tuloksia. Paapulta mitattiin klinikalla kuume. Se oli taas noussut suuriin lukemiin 38.6. Odottelin sairaalan ulkopuolella penkillä, kun sairaanhoitaja tuli pyytämään minut Paapun luokse sisälle. Odottelimme huoneessa jonkin aikaa lääkäriä. Olin aluksi hiukan hämmentynyt, kun lääkäri kertoi minulle testin tuloksista ja kyseli minulta tarkempaa tietoa oireista. Mieleni teki korjata tilanne ja kertoa lääkärille, että hänen potilaansa makaa tuossa viereisellä sängyllä eikä istu tässä vastapäätä tohtorin työpöytää. Jossakin vaiheessa lääkäri kuitenkin selvitti tilanteen kertomalla, että minä saisin toimia Paapun sairaanhoitajana. Ilmeisesti tästä syystä hän kertoi tulokset ja hoitomenetelmät minulle. Meille jäi vielä hiukan kysymysmerkiksi, pystyikö verikokeesta edes näkemään, oliko Paapulla denguekuumetta. Meitä pyydettiin tulemaan seuraavana aamuna takaisin vastaanotolle. Tällöin otettaisiin ilmeisesti liuta uusia kokeita. Meidän lähtiessä lääkäri vielä painotti, että mikäli olo menee voimattomaksi, pitää tulla välittömästi takaisin. 

Lähdimme klinikalta kohti Otres beachia. Kävimme matkalla jälleen kerran siirtämässä sukellusreissua ylihuomiselle. Pääsimme takaisin kämpille ja Paapu pääsi vihdoin punkkaan nukkumaan tautiansa pois. Opin itsekin saman unirytmin, vaikka en kipeä ollutkaan. Nukahdin iltaisin viimeistään kello yhdeksän ja aamulla heräilin kahdeksan aikoihin.

Aurinko laskee Otres beachilla. Näkymä bungan rantatuolista.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Päivä 27. Otres Beach kirj. Mumsku

Aamu alkoi pitkällä uinnilla virkistävässä merivedessä. Täällä päässä Otres beachia ranta ei ole ihan niin siisti ja puhdas kuin alkupäässä. Ihmisiä on kuitenkin paljon vähemmän ja meno on rauhallista. Katselin aamulla veneenmuotoisen bungamme terassilta kun lehmät jolkottelivat rantaviivaa pitkin. En tiedä oliko ne käyneet meressä aamupesuilla vai mikähän niillä oli homman nimi. Mukavaa niitä oli katsella. Aamulla nappasin guesthousen ravintolasta kahvin ja odottelin rantatuolissa, että kipeä Paapu heräilisi aamupalalle. Kerroimme guesthousen venäläisille omistajille, että Paapulla oli luultavasti kuumetta. Keskustelussa kävi ilmi, että omistaja oli lääkäri. Paapu kertoi hänelle oireensa ja sai kuumemittarin kainaloonsa. Lämpöä olikin reilusti paracetamolin ottamisesta huolimatta. Päätimme ottaa tämän päivän rauhallisesti ja levätä.

Venebungamme Otres beachilla.

Lehmien jolkottelua aamutuimaan. 
Jossakin vaiheessa Paapun vointi parani lääkkeiden ansiosta sen verran, että päätimme lähteä etsimään postikortteja ja joitakin pieniä tuliaisia. Eksyimme isoille markkinoille haahuilemaan. Ostimme tuliaisiksi parit riippukeinut ja kambodzan sulkapelit. Paapun vointi oli aaltoilevaa. Välillä kuume tuntui laskevan ja välillä nousevan. Pohdimme loppureissumme kohtaloa ja teimme suunnitelmia sen suhteen, milloin ja miten matkustaisimme takaisin Bangkokiin. Alunperin olimme ajatelleet matkata Sihanoukvillestä bussilla ja lautalla Koh changille Thaimaaseen, mutta Paapun sairastuminen ja sukellusreissun siirtyminen tarkoittivat sitä, että tulisimme matkustamaan Sihanoukvillestä suoraan Bangkokiin. Tämä matka kestäisi bussifirmojen esitteiden mukaan 14tuntia. (Myöhemmin saimme itse kokea, että tuntimäärään voisi lisätä ainakin 5 tuntia lisää) Hintaa bussilipulla oli 26$. Paapu kävi jälleen diveshopilla peruttamassa huomiselle aikaisin siirtämänsä sukelluksen. Kyselimme säätietoja ylihuomiselle ja mahdollisuutta, pääsisinkö minäkin mukaan reissuun snorklailemaan. Säätietojen mukaan tuulitilanteen piti rauhoittua, joten merenkäynti ei tulisi olemaan samanlainen kuin palatessamme Rongilta. 

Markkinoilla miehet kaiversivat koruja.
Tärkeintä oli nyt saada Paapulainen ensin kuntoon. Ensimmäiseksi meille tuli mieleen kaikki hyttysten levittämät kuumetaudit. Meillä oli kuitenkin lääkitys malarian kohdalta kunnossa ja olimme yrittäneet muistaa käyttää ahkerasti hyttysmyrkkyjä. Pohdimme denguekuumeen mahdollisuutta, sillä siihen ei ole olemassa ennaltaehkäisevää lääkitystä. Mietin myös Paapun iholla olevien satojen hietakärpästen puremien yhteyttä kuumeeseen. Osa paukamista näytti olevan punaisia ja jollakin tavalla tulehtuneita. Yritin levittää niihin  tiikeribalsamia, jotta kutina helpottaisi. Ainakin omalla kohdallani se helpotti hiukan. Tuntui siltä, että uusia punaisia mollukoita ilmestyi vielä monta päivää sen jälkeen, kun olimme lähteneet pois hietakärpästen asuttamalta alueelta. Ärsyttävä eläin sekin!

perjantai 25. tammikuuta 2013

Päivä 26. Jäähyväiset Koh rongille suuntana Sihanoukville, kirj. Mumsku

Aamulla pohdin itsekseni sängyssä, oliko tuuli tyyntynyt sen verran että pääsisimme pitkähäntäveneellä saaren toiselle puolelle. Toinen ei niin mieluinen tapa päästä Sihanoukvilleen lähtevään veneeseen,  olisi ollut viidakkopatikointi rinkat selässä. Itselleni tämä olisi tuskin ollut aivan mahdoton tehtävä, mutta krapulainen kanssamatkaajani saattoi olla asiasta eri mieltä :) Kävin istuskelemassa vielä viimeisen kerran bungalowin terassille viritetyssä riippukeinussamme. Ihailin vielä hetken pitkää, tyhjää valkohiekkaista rantaa. Tuntui haikealta jättää tällainen paratiisi. Haikeutta lisäsi se, ettei paratiisi luultavasti tulisi enää kauaa säilymään ennallaan. Olen iloinen, että sain käydä tällä rannalla ja BHGH:ssa tässä vaiheessa, kun hotelliketjut ja resortit eivät vielä ole vallanneet rantaa.
 
Tämän rannan muistan ikuisesti  <3
Kävimme maksamassa laskumme, bungan kuudelle yölle, sapuskat ja juomat. Sanoimme ainakin hetkelliset hyvästit Tuukalle, Evelle ja Santulle. He tulivat vielä vilkuttelemaan baarin terassille, kun pitkähäntävene kuljetti meitä kohti saaren toista puolta. Veneessä huomasimme, että merenkäynti oli edelleen valtava. Jossakin vaiheessa veneen kokasta ei näkynyt lainkaan eteenpäin. Näkyi vaan isoja aallon seinämiä vyöryvän meitä kohti. Ajoittain tuntui, että vatsan sisältö olisi yrittänyt nousta kurkkuun saakka. Tein jo itsekseni suunnitelmia mihin oksentaisin, mikäli aaltoava meri veisi voiton. Pääsimme jollakin ihmeen kaupalla pitkähäntäveneemme kanssa lähelle rantaa ja sen valtavia tyrskyjä. Ongelmana oli vielä painavat rinkkamme, jotka piti saada kuivina rantaan. Onneksi venekuskit lopulta saivat rinkkamme kohtalaisen kuivina rannalle ja minä sain polskuttaa itsekseni rinkkojen perässä rannalle. Odottelimme klo 10.00 lähtevää "lauttavenettä" laiturilla, kunnes saimme kuulla, ettei laiva liikkuisi ennen klo 13.00 minnekään. Myöhästyminen johtui luultavastikin valtavasta merenkäynnistä.
Jäähyväiset rannalle ja BHGH:lle...
Takana näkyy meren aallokkoa.
Hei hei Koh rong!
Jouduimme odottelemaan kolme tuntia veneen lähtöä. Yritin katsella kovin ympärilleni, jos olisin vielä kertaalleen nähnyt rapukoira Rapen. Ehkä herra oli silläkin hetkellä uusissa seikkailuissa jossakin päin Koh rongin saarta. Pohdin jälkeenpäin, että jos olisin tavannut Rapen vielä, olisiko kenties käynyt niin, että herra olisikin lähtenyt  mukaamme Sihanoukvillen veneeseen. Hyvä näin, vaikka ikävä tätä mainiota koiraa kohtaan on edelleen kova.

Tämä koiraherra sulatti sydämeni, ikävöin häntä edelleen.
Kolme tuntia myöhästynyt lauttamatkamme sujui kovasta merenkäynnistä huolimatta melko hyvin. Olin ottanut kaksi matkapahoinvointilääkettä, eikä oksu päässyt yllättämään. Matkapahoinvointilääkkeet olimme ostaneet kambodzalaisesta apteekista (1$). Paapun vointi ei puolestaan ollut kehumisen arvoinen, sillä hän kärsi krapulasta ja jonkilaisesta lämmön noususta. Päästyämme Sihanoukvilleen Paapu kävi kyselemässä mahdollisuudesta liveboard sukelluksiin. Olin pohtinut moneen otteeseen, olisiko minusta osallistumaan moiseen. Koh rongilla koetut venematkat muituttivat minua taas hyvin, ettei minua ole tarkoitettu keikkumaan pitkiä aikoja veneessä. Paapu siis varasi itselleen seuraavalle päivälle yhden yön liveboard sukellusmatkan. Minä suunnittelin jääväni Cinderella bungalowille Otres beachille nauttimaan auringosta. Lähdimme huruttelemaan vuokrascootterilla kohti Otres beachia. Meidän ennalta varaamamme bungalow oli aivan rannan päässä. Ajattelin positiiviesti, että saisin ainakin olla rauhassa ilman ihmisvilinää. Kävimme vielä illalla syömässä grillattua kalaa ja ranskalaisia (5$).Tässä vaiheessa Paapun vointi alkoi jo olla melko huono. Päätimme lähteä ajoissa bungalle nukkumaan, sillä Paapulla olisi aamulla aikainen herätys sukeltamaan. Yön aikana Paapulle nousi korkea kuume ja hän päätti aamulla käydä perumassa sukellukset tältä päivältä.