... On se matkustaminen sitten mukavaa, vai miten se menikään..? :)
Kuvittelemamme bussimatka mukavassa sleeper bussissa ei mennytkään ihan niin kuin olimme haaveilleet. Saavuimme sukellusreissulta muutaman minsan vaille ilta seitsemän turistitomistolle, josta olimme varanneet bussimatkan. Lipussamme luki, että bussi lähtisi klo 20.00. Toimiston täti oli kuitenkin käskenyt meitä olemaan mielellään jo seiskan aikaan lähtövalmiina. Kerroimme hänelle etukäteen, että tulemme suoraan sukeltamasta, emmekä ole ihan varmoja ehdimmekö ihan tasan seiskaksi paikalle. Kun saavuimme turistitoimistolle työntekijät alkoivat hoputtaa ja pyysivät kiireellä etsimään liput ja laittamaan tavarat bussin tavaratilaan. Yritimme selittää, että Eemelin piti vielä käydä hakemassa passi viereisestä scootterin vuokrauspisteestä. Tämä lisäksi meidän oli tarkoitus ehtiä vaihtaa märät uimavaatteet ja ostaa bussimatkalle jotakin evästä. Olimme syöneet viimeksi kevyen lounaan puolen päivän tienoilla. Kamalan hoputuksen ja siitä syntyneen paniikinomaisen höseltämisen jälkeen menimme bussiin. Iman vessakäyntejä, ilman ruokaa. Passinsa Eemeli sentään ehti juuri ja juuri hakea. Kuuntelimme noin 100 kertaa käskyn please hurry! Minkäs me sille voitiin, että kaikki hommat olivat levällään, koska ei oltu yhtään ehditty valmistautua. Bussissa piti jättää kengät erilliseen kenkähyllyyn bussin etuosaan. Mielessäni kävi heti, että mikähän tulisi olemaan kenkieni kohtalo, sillä bussi oli aivan täynnä ihmisiä ja kenkiä lenteli sinne tänne täydestä hyllystä.
Löysimme bussista omat numeroidut "nukkumapaikkamme", jotka olivat ilmeisesti myös muutaman muun turistin paikat. Tai ainakin sen verran moni tuli paikkojamme kyselemään. Bussi pysähteli tunnin verran keräten kyytiin matkustajia ympäri Sihanoukvilleä. Sain onneksi tässä välissä käytyä vessassa kuskin luvalla, sillä bussissa ei ollut vessaa ollenkaan. Bussikuski taisi jo olla kyllästynyt meidän edestakaiseen ravaamiseen, sen verran painokkaasti tuli tällä kertaa PLEASE HURRY! Tultuani takaisin bussiin kuume- ja lääketokkurainen Paapu ei nähnyt minun tulevan viereensä, vaan huolestui, kun bussi lähti liikkeelle ja minua ei näkynyt hänen mielestään missään. Paapu juoksi kiireellä pyytämään kuskia pysäyttämään. Onneksi joku osasi kertoa hänelle, että neiti oli kyllä tullut bussiin takaisi:) Hämmästys oli suuri kun Paapu palasi takaisin paikoillemme ja näki minut. Kerroin hänelle tulleeni vessasta ja ihmetelleeni, mihin Paapu säntäsi vimmatusti. Luulin hänen nähneen minut vieressään, mutta jostain syystä näin ei ollut käynyt. Tämä alkumatka oli siis osaltamme täyttä säätämistä. Vihdoin matkamme pääsi alkamaan ja saimme jopa ostettua pysähdyksen aikana matkalle vähän vettä ja sipsejä. Taisimme nukkua reilun kolmen tunnin matkasta tunnin verran.
Puolen yön jälkeen saavuimmekin suureksi yllätykseksi Phnom penh:iin. Olin jotenkin hyvin hämilläni siitä, miksi Sihanoukvillen ja Bangkokin välillä kulkeva bussi edes meni Phnom penhin kautta. Siellä kuitenkin olimme ja meitä pyydettiin vaihtamaan kiireellä toiseen bussiin. Otin tavaramme nukkumabussista, jolla olimme siis matkustaneet tässä vaiheessa noin neljä tuntia. Yritin etsiä bussista vyöryvien ihmisten keskeltä omia rantasandaaleitani. Niitä ei löytynyt mistään. Pyysin bussin henkilökuntaa näyttämään hiukan valoa taskulampuistaan, jotta näkisin penkkirivien alle. Tämä taisi olla liikaa pyydetty, sillä vastaukseksi sain vain tutun PLEASE HURRY! Päästin suustani muutaman suomenkielisen kirosanan ja yritin huudella Paapun perään, josko hän olisi ottanut kenkäni mukaansa. Kenkiä ei löytynyt ja kaaos monien eri puolille matkustavien bussien ympärillä oli valtaisa. Ei siis auttanut muu kuin jatkaa matkaa paljain jaloin toiseen bussiin. Tämä toinen bussi, jolla meidän oli tarkoitus matkustaa Phnom penhista Bangkokiin, olikin tavallinen istumabussi. Vapaana bussissa oli viimeinen penkkirivi kahdelle. Istuimia ei saanut makuuasentoon, sillä bussin takaosaan oli lastattu tavaroita. Siinä sitten matkustimme pitkälle seuraavaan aamuun asti.
Kello oli reilusti yli puolen yön kun pääsimme matkaan. Tässäkään bussissa ei tietenkään ollut vessaa. Hädän yllättäessä minun piti mennä miesten sekaan tienlaidalle pissille. Jotkut naiset menivät hieman pidemmälle pusikoiden suojaan, mutta minähän en sinne voinut mennä ilman kenkiäni. Voin kertoa, että selvinpäin kyykkypissaus bussin ihmisten edessä muodostui osaltani varsinaiseksi ujopissaksi :) Yrittäessäni suoriutua toimenpiteestä kunnialla, mietin että olipa hyvä kun saimme CT- klinikalta antibiootit vatsanväänteisiin. Kyykkyripaska paljain jaloin bussin vieressä olisi ollut jo liian epäinhimillistä jopa minulle.
Matkasimme monen monta tuntia kohti rajakaupunkia Poi petiä. Poimimme aina välillä kyytiin uusia matkustajia. Ilmastoinnit näissä busseissa puhalsivat koko ajan täysiä, sillä ne olivat rikki. Huomasin, että bussimatkalla kannattaa pitää mukana huivia. Sillä saa kätevästi tukittua ilmastoinnin reiät, mikäli puhallus on liian voimakas. Vihdoin saavuimme Poi petin rajanylityspaikalle. Bussin opas selitti, että seuraamalla häntä ja maksamalla jonkin pienen summan pääsisimme parhaiten jatkamaan matkaamme. Meitä oli useampi reppureissaaja paikalla ja pohdimme yhdessä tämän sekavalta tuntuneen sepustuksen todenperäisyyttä ja päätimme olla tarttumatta oppaan hämärältä kuulostavaan tarjoukseen. Lisäksi päätökseemme vaikutti sekin, ettemme olleet syöneet juuri mitään vuorokauteen. Meidän oli päästävä ostamaan jostain syötävää ja juotavaa ennen matkan jatkumista.
Rajanylitys sujui hyvin. Ihmisiä oli paljon liikenteessä, koska oli uudenvuoden aatto. Olimme Thaimaan puolella rajaa joskus siinä klo 11. Yritimme epätoivoisesti etsiä bussiamme tai tuttuja bussiyhtiön oppaita. Meidät neuvottiin turisti-infoon, jossa me ja muutamat muut neuvottomat turistit saimme kuulla, ettei meille edellisessä bussissa annetuilla lipuilla ollut oikeutta matkata Bangkokiin asti. Olimme tästä hiukan näreissämme, sillä takana oli stressaava, ravinnoton ja väsyttävä 16 tuntia kestänyt matka. Haahuilimme noin kymmenen muun kohtalotoverin kanssa ympäriinsä ja yritimme saada jotakin lisätietoa tapahtuneesta. Lukuisista yrityksistämme huolimatta emme saaneet selkeätä vastausta sille, miksi ostamamme lippu välille Sihanoukville- Bangkok ei yhtäkkiä enää kelvannutkaan. Lopulta päätimme ottaa porukalla minivan kuljetuksen rajalta Bangkokiin. Matkaseuramme koostui kaikesta tästä säätämisestä huolimatta iloisista ja puheliaista kavereista Italiasta ja Saksasta. Minivan matka taittuikin varsin mukavasti vaikka väsymys ja heikotus painoivatkin hurjana päälle. Muutaman tunnin ajomatkan jälkeen pysähdyimme huoltoasemalle ja saimme vihdoin haettua jotakin kunnollista syötävää. Tässä vaiheessa olimme matkustaneet varmasti noin 19 tuntia. Voin kertoa, että hodari maistui taivaalliselta.
Lopulta pääsimme noin klo 16 minivanin kyydillä aivan Khao san roadille saakka. Olimme varaneet etukäteen sieltä meille majoituksen. Sanoin Paapulle, että perille päästyäni suutelisin maata. Hän kehoitti kuitenkin olla pusuttelematta likaista Khao san roadia vatsataudin takia. Ajattelin itsekseni, että mahtaakohan huonovointisuuteni tästä enää paljoa pahemmaksi muuttua. Löysimme pienen etsimisen jälkeen majoituksemme. Päätimme käydä pikaisesti huoneessamme vähän virkistäytymässä ja suunnata sen jälkeen kiertelemään kojuja. Katu näytti jo aloitelleen uudenvuoden juhlinnan. Baarit ja ravintolat olivat aivan täynnä juhlakansaa. Meidän päämääränä oli löytää muutamat tuliaiset ja ostaa minulle uudet rantasandaalit. Shoppailimme innokkaasti ilta kahdeksaan saakka, jolloin iski totaalinen hyytyminen. Päätimme lähteä guesthouselle ottamaan muutaman tunnin unet.
Vuosi vaihtuu Khao san roadilla. |
Lähdimme unien jälkeen juuri ennen vuodenvaihdetta katsomaan kadun meininkiä. Ihmisiä oli tuhansittain. Kaikki enemmän tai vähemmän humalassa. Raketteja ammuttiin keskeltä katua, eikä kukaan ollut kuullutkaan sanoista turvallisuus, suojalasit ja ampumaetäisyys. Erilaisia tulisuihkuja ja roomalaisia kynttilöitä suhahteli sinne tänne. Olimme liian väsyneitä ja selviä katselemaan ihmismassojen ryntäämistä, tönimistä ja sekalaista biletystä. Katselimme muutamat raketit ja kerroin haluavani takaisin nukkumaan. Oloni oli jotenkin tosi heikko, eikä sitä auttanut ympäriinsä törmäilevät ihmislaumat. Keskellä Khao san roadia ihmisiä oli niin paljon, ettei kukaan päässyt enää liikkumaan mihinkään suuntaan. Olimme jumissa kuin sillit suolaliemessä :) Pohdin jo jossain vaiheessa, että kuinkahan moni tallautuisi täällä kuoliaaksi. Toivomuksenani oli, etten olisi itse yksi heistä. Oloni oli aivan kuin kunnon oksukrapulassa. Halusin vain nukkumaan ja nopeasti. Lopulta pääsimme kämpillemme virittelemään kännyköitämme herättämään meitä klo 6.00.
Tulisuhkua juhlakansalle. |
Näin kului siis reissun viimeinen ilta. Täytyy myöntää, ettei vuosikaan vaihtunut ihan niin miten olimme etukäteen suunnitelleet. No ainakin saimme nautittua muutaman tunnin selväpäisen ihmisen unta ennen pitkää lentomatkaa takaisin kotiin.
-Mumsku
Juhlaseuraakin olisi ollut Uudenvuodenjuhlintaan tarjolla, kun vielä illasta törmäsimme minivanista tutuiksi tulleisiin jäbiin (ITA&GER). Mumsku sanoi, että mene vain ihmeessä, mutta mieli ja ruumis kuitenkin sanoi, että tänään parasta viihdettä olisi ottaa rauhassa ja nukkua hyvät yöunet. Harvinaista minulta, mutta reissun päällä jokainen päivä on - jollei nyt ihan uusivuosi - niin ainakin muuten jotain uutta ja ihmeellistä sisällään pitävä, joten ei edes tuntunut, että tämän ryyppyreissun väliin jättämällä menettäisi mitään.
Paljon tuli nähtyä ja koettua. Yksi parhaita anteja reissussa oli, että pääsi touhuamaan puhtaalta pöydältä ilman aikatauluja mitä ikinä mieli kulloinkin tekisi mieluisassa ympäristössä. Tämä auttoi puhdistamaan mielen normi rutiineilta ja näkemään mitä oikeasti arvostaa ja mitä pitää tärkeänä ja mistä ne onnellisuuden hetket kumpuavat. Kunpa vain saisin pidettyä ajatukset mielessä vielä Suomessakin mahdollisimman pitkään ja painottaa noita tärkeitä asioita vielä enemmän tämänkin maailman elämässä. Vaikka niitä tietoisesti jo tämän hetken mahdollisuuksien mukaan toteutankin, vaarana on, että nyky-yhteiskunnan rytmiin ja arvoihin hypätessä nuo arvokkaat valaistukset unohtuvat nopeasti, ennenkuin ehtii ja pystyy luomaan arjestansa sellaisen, että se mahdollistaa toteuttamaan näitä asioita automaattisesti tiedostamattakin. Mutta ratas on pyörähtänyt liikkeelle niin mielessä, kuin käytännössäkin ja siihen voi onneksi aina hakea tarvittaessa lisää vauhtia uudelta reissulta;)
-Paapu
-Mumsku
Juhlaseuraakin olisi ollut Uudenvuodenjuhlintaan tarjolla, kun vielä illasta törmäsimme minivanista tutuiksi tulleisiin jäbiin (ITA&GER). Mumsku sanoi, että mene vain ihmeessä, mutta mieli ja ruumis kuitenkin sanoi, että tänään parasta viihdettä olisi ottaa rauhassa ja nukkua hyvät yöunet. Harvinaista minulta, mutta reissun päällä jokainen päivä on - jollei nyt ihan uusivuosi - niin ainakin muuten jotain uutta ja ihmeellistä sisällään pitävä, joten ei edes tuntunut, että tämän ryyppyreissun väliin jättämällä menettäisi mitään.
Paljon tuli nähtyä ja koettua. Yksi parhaita anteja reissussa oli, että pääsi touhuamaan puhtaalta pöydältä ilman aikatauluja mitä ikinä mieli kulloinkin tekisi mieluisassa ympäristössä. Tämä auttoi puhdistamaan mielen normi rutiineilta ja näkemään mitä oikeasti arvostaa ja mitä pitää tärkeänä ja mistä ne onnellisuuden hetket kumpuavat. Kunpa vain saisin pidettyä ajatukset mielessä vielä Suomessakin mahdollisimman pitkään ja painottaa noita tärkeitä asioita vielä enemmän tämänkin maailman elämässä. Vaikka niitä tietoisesti jo tämän hetken mahdollisuuksien mukaan toteutankin, vaarana on, että nyky-yhteiskunnan rytmiin ja arvoihin hypätessä nuo arvokkaat valaistukset unohtuvat nopeasti, ennenkuin ehtii ja pystyy luomaan arjestansa sellaisen, että se mahdollistaa toteuttamaan näitä asioita automaattisesti tiedostamattakin. Mutta ratas on pyörähtänyt liikkeelle niin mielessä, kuin käytännössäkin ja siihen voi onneksi aina hakea tarvittaessa lisää vauhtia uudelta reissulta;)
-Paapu