torstai 24. tammikuuta 2013

Päivä 25. Jouluaatto Koh rongilla kirj. Mumsku

Heräsimme aamulla aikaisin niinkuin jokaisena jouluaattona kuuluukin. Tänä vuonna vaan mehevän kinkun tuoksu puuttui kokonaan. Heräilimme uuteen päivään hetken katseltuamme meren aaltoja tuulisessa ja viileähkössä aamussa. Kävimme syömässä aamupalat ravintolassa ja suunnittelimme tulevaa jouluaattoa. Olimme päättäneet antaa toisillemme jotkin pienet, ei materiaaliset lahjat. Olin löytänyt vain muutaman melko raihnaisen simpukan ja suunnittelin pujottavani niihin narun ja tekeväni simpukoista jonkinlaisen korun. Löysin kuitenkin omaksi onnekseni jonkinlaisen simpukan sisälle muodostuneen kivettymän. Se oli jo itsessään niin hieno, ettei minun tarvinut käyttää juurikaan luovuutta, eikä heikohkoja käsityötaitojani. 

Guesthousen petanquekentällä kisataan.
Näimme  aamulla Tuukan, Even ja Santun. Sovimme heidän kanssaan jonkinlaisten turnajaisten vietosta. Pelailimme petanqueta, kambodzan sulkapalloa ja miehet pelailivat vielä keskenään rantalentopalloa vedessä. Heti aamusta ukot olivat ottaneet säännöllisin väliajoin Pastis, Muscle wine, ja Whisky huikkia. Jossain vaiheessa tuli ilmi, että Evellä ja Santulla oli mukana kaksi tonttulakkia. Tuukka ja Santtu pistivät ne päähänsä ja tonttuilivat meidän muiden iloksi rantahietikolla ympäriinsä. Jossakin vaiheessa joku keksi ottaa kokeiluun pyöreän "soutukuupan". Näky oli mielenkiintoinen kun kaksi tonttulakkiin sonnustautunutta miestä raahaa kolmatta kuupassa istuvaa kohti merta. Kuupan soutaminen yhdellä airolla ei näyttänyt onnistuvan ja pian miehet päättivätkin luovuttaa. 

Tonttu tomera ja "soutukuuppa".
Suomalaisten joulu Koh rongilla :D
Rantalentopalloa.
Olimme puhuneet jo monen päivän ajan, että olisi mukava kokata jotakin suomalaista jouluruokaa. Emme keksineet tiedossa olevista ruoka-aineista mitään muuta kuin vanhan kunnon perinteisen pyttipannun. Tämän valmistus olisi tarkoittanut sitä, että meidän olisi pitänyt änkätä itsemme guesthousen ravintolan keittiöön. Samalla muiden asiakkaiden tekemät tilaukset olisivat häiriintyneet ja päätimmekin jättää kokkailut tällä kertaa väliin. Söimme kuitenkin lounaalla juhlallisemmin wienerleikkeen ranskalaisilla, NAM! Lounaan jälkeen kaikkiin suomalaistonttuihin iski niin kova väsy, että oli pakko ottaa tunnin ruokalevot. Sovimme näkevämme baarilla muutaman tunnin päästä.

Joulun kunniaksi pannukakkukin sai vähän ekstra suklaakastiketta.
Valmistelimme Eemelin kanssa pienet lahjat myös Tuukalle, Evelle ja Santulle. Tuukka oli aikaisemmin päivällä kaatunut baarin polulle hakiessaan ravintolalta lisää olutta ja jäätä. Tästä syystä päätimme antaa hänelle lahjaksi tulevaisuuden varalle laastareita ja yhden oluen. Evelle ja Santulle annoimme joululahjaksi toisen rinkastamme löytyneen kambodzan sulkapelin. Paketoimme myös Jonesille pienen paketin. Sytkärin, jonka liekki tuli sytyttää aina uuden haaveen toteuttamisen yhteydessä. Paketoimme kaikki lahjat ympäristöystävällisesti puiden lehtiin. Kaikki olivat tyytyväisiä saamiinsa lahjoihin. Myöhemmin illalla kävimme syömässä ja istuimme iltaa baarilla. Minulla oli haikea fiilis, koska seuraavana päivänä matkamme jatkui kohti  Sihanoukvilleä. Päätin lähteä joulun vietosta itsekseni aikaisemmin nukkumaan. Matka viidakkopollulla taittui tuttuun tapaan muitta mutkitta taskulampun valossa. Bungalowissa aloin virittää hyttysverkkoa ja huomasin rotan jättäneen jälkensä olemassaolostaan. Se oli kakkinut sänkyymme useamman pikkuruisen papanan. Siitä sitten alkoi joka iltainen sängyn putsaus/ hyttysverkon asettelu rutiini taskulampun valossa. Uni tuli kuitenkin nopeasti, eikä papanoiden jättäjästä näkynyt jälkeäkään. Paapulla oli mennyt Jonesin kanssa pitkälle aamun puolelle saakka. Lopulta hänkin sai hinattua luunsa bungallemme ja ryhdyttyä unten maille.

Joululahjojen jakoa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti