Päivä 21. Koh Rong - BHGH, kirj. Paapu

Olimme suunnitelleet edellisenä päivänä, että kävisimme tänään 7 km:n hiekkarannan toisessa päässä sijaitsevassa kalastajakylässä. Kun aamiaisen/brunssin jälkeen lähdimme tallustelemaan rantaviivaa pitkin, lähti vaalea pitkähkökarvainen uroskoira matkakumppaniksemme. Pulahdimme tuon tuosta meriveteen virkistäytymään ja koira odotti aina varjossa rantavahtina. Kerran ehti jo huolestua, kun kaikki kelluimme selällämme aaltojen mukana heilahdellen. 

Rappe.

Kun rantaviivaa katsoi 20-30 metrin päähän, näki rannalla olevien lukuisten rapujen kaikkoavan tieltämme heitä lähestyessämme. Kun rapu menee täysiä, niin se nousee jännästi pystyyn ja koira jahtasi aina välillä näitä rannalla kipittäviä rapuja. Nimesimmekin sen Rappe-rapukoiraksi, tuttavien kesken pelkkä "Rappe".

7 km rantaviivaa alkoi täyttyä noin viiden uimareissun jälkeen ja otimme vesipulloistamme viimeiset huikat. Rannalla ei ollut koko matkalla muuta majoitusta tai rakennusta. Vain rannalle ajelehtineita kappaleita oli siellä täällä ja nekin tuntuivat hautautuvan nopeasti hienoon hiekkaan. Ranta siisti näin itse itseään. Vain pisimmälle ajautuneisiin kappaleisiin aallot eivät ylttäneet. Ranta oli valkoinen ja narskui jälkojen alla kuin lumi. Se koostui itseasiassa kuulemma koralleja syöneiden kalojen ulosteesta, kuten ilmeisesti kaikki muutkin valkohiekkaiset rannat. Paikalla oli siis joskus ollut suunnaton koralliriutta.

Kalastajakylässä tapasimme samaisen n. 40v pariskunnan, joka oli tullut meitä vastaan viidakkopolulla. He kertoivat meille kylän elämästä, jossa he olivat eläneet noin viikon verran mukana ja tulisivat vielä pari viikkoa elämään. Kylässä ei esimerkiksi ollut poliisia, vaan ongelmat ratkaistiin yhdessä kyläkokouksissa kyläpäällikön johdolla. Kyläpäällikkö hoiti kylän asioita ja toimi yhteistyössä nyt vielä lähes koskemattomalle rannalle resortteja kaavailevien yritysten kanssa, jotta jotta resortit työllistäisivät kyläläisiä tulevaisuudessa saaren ulkopuolelta tuotavien työntekijöiden sijaan. Olis sääli kuulla lentokenttää varten jo raivatusta alueesta ja tulevista Hiltoneista. Tämäkin rauhallinen lähes koskematon paratiisi olisi jokusen vuoden päästä Kambodzan Koh Samui. Ei siinä muuten mitään, mutta tällaisista paikoista lähtee jotenkin se oma sielu, kun niihin rakennetaan ne samat tutut lomakohteiden palvelut ja hotellit. BHGH:n omistajan Jonesinkaan elämään tämä ei tulisi olemaan vaikuttamatta; Hänen maansa oli jo pakkolunastettu valtiolle (säädetty laki, että Sihanoukvillessa rekisteröidyt maanomistukset eivät enää päde, vaan rekisteröinti tulee tehdä Phenom Phenissä, jolloin Jonesin maanomistus saatiin mitätöityä ja myytyä maat Royal groupille). Nyt Jones joutui maksamaan vuokraa uudelle maanomistajalle ja kaiken kukkuraksi vuokra oli juuri lähiaikoina nelinkertaistettu, jotta idyllinen Guest house saataisiin savustettua ulos kuvioista saaren parhaalta paikalta. Jonesilla on vaikeat valinnat edessä, eikä meikäläisetkään saisi nauttia paikasta enää sellaisenaan kovin pitkään.

Kyläpäällikkö hoisi meille paluuveneen ja nappasimme myös Rapen kyytiin. Ajattelimme, että kai kulkurikoira olisi hyvä palauttaa sinne mistä ottikin, eikä jättää oman onnensa nojaan. Myöhemmin huoli osoittautuikin turhaksi ja Rapen olevan kokenut matkaaja. Tästä turhasta huolehtimisesta Rappe oli jo osoittanut merkkejä väisteltyään sujuvasti noin kymmenen kyläkoiran reviirin puolustuksen.

Veneemme potkuri oli pitkäsiimasta poiketen veneen alla, emmekä päässeet ihan rantaan. Rappekin piti siis heittää mereen. Vippasin sen vähän kauemmaksi, jottei se lähtisi heti takaisin. Molskahduksen jälkeen se käänsi kuitenkin anelevan katseensa takaisin kohti venettä, mutta tajusi onneksi pian mikä on homman nimi ja rantautui Samun saattelemana.

Illaksi menimme baarille. Baarille tuli myös Samun seuraksi dormiin juuri saarelle saapunut Tuukka.

Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!

Päivä 20. Koh Rong, saapuminen Broken heart guesthouselle kirj. Mumsku

Aurinko nousee Koh Rongilla.

Pienokaiset lähtevät kouluun auringon noustessa.

Paapu fiilistelee uutta alkanutta päivää.

The rising sun gueshouse.

Heräsimme The rising sun guesthousesta auringon noustessa ja lähdimme käppäilemään viidakon halki kohti toisella puolella saarta sijaitsevaa Broken heart guesthousea. Olimme valmiiksi asennoituneet, että reissusta tulee hikinen ja ötökkäpitoinen. Alkumatkasta polku oli melko helppokulkuinen ja kasvillisuus ympärillämme matalaa. Polku kipusi koko ajan ylemmäs. Ylhäällä mäen rinteellä polku muuttui tiheän kasvillisuuden ansiosta ajoittain hiukan vaikeakulkuisemmaksi. Välillä polku risteytyi useaan eri suuntaan ja olimme hiukan epävarmoja oikeasta suunnasta. Huomasimme jossain vaiheessa, että oikea polku oli onneksemme merkattu punaisilla maalitäplillä.

Viidakkopolun alkumetreiltä.

Olimme spyykanneet itseämme kohtaamaan tällä patikoinnilla keikenlaisia viidakon kummajaisia. Matkalla törmäsimme muun muassa muurahaisarmeijaan, liskoihin ja erilaisiin hämähäkkeihin. Olimme kuulleet, että saaren toiselle puolelle menemiseen kuluisi aikaa noin kaksi tuntia. Meillä vaellukseen useine taukoineen kului noin puolitoista tuntia.  Reitin lopussa oli ehdottomasti vaikein osa. Meidän piti laskeutua jyrkkä rinne alas ennen kuin pääsimme nauttimaan Sok san beachin 7 kilometrin pituisesta paratiisimaisesta hiekkarannasta. Olin hyvin tyytyväinen, että olin aamulla ymmärtänyt valita jalkineiksi lenkkarit. Rantasandaaleissa tämä reissu olisi voinut saada joitakin ei toivottuja uusia käänteitä :D

Muurahaisten polku.

Eemeli lähdössä laskeutumaan polkua alas.

Hämähämähäkki kiipes langalle.

Näimme polulla laskeutuessamme suomalaisen pariskunnan. He kertoivat tulevansa rannan toisesta päästä, Sok san:in kalastajakylästä. He olivat majoittautunut kyläläisten ylläpitämään bungalowiin. Saimme kuulla pariskunnalta koko Koh rongin saaren olevan melkoisen täynnä ja he vihjasivat, että majoitusta saattaisi olla vaikea löytää. Olimme jo hiukan huolissamme, pääsisimmekö ollenkaan nauttimaan yöpymisestä tällä paratiisimaisella rannalla. Lopulta viidakkopolku toi meidät BHGH:n ravintolan viereen. Kysyimme heti ravintolasta (toimi guesthousen respana), olisiko bungaloweja vapaina, ja olihan niitä. Yövyimme aivan merenrannan läheisyydessä, omassa rauhassa, tiheän kasvillisuuden keskellä. (25$/yö) Aivan unelma paikka. Samuel päätti yöpyä dormissa (10$/yö). Ensimmäisen yön hän sai viettää omassa rauhassa dormin ainoana asukkaana.

Dormi bungalow.

Maisema meidän bungalowin terassilta.

Ranta.

Kelluva pariskunta lomailee.

Kävimme polskuttelemassa turkoosin värisessä puhtaassa vedessä ja päätimme vuokrata guesthousen ravintolasta snorkkelit (1$/kpl). Lähdimme snorklailemaan bungalowien edustalle rantakivikkoon. Näkyvyys oli ihan kohtalainen ja kalojakin näkyi montaa eri sorttia. Näimme myös vilaukselta rauskun, joka ui pelokkaana meitä pakoon. Monen tunnin snorklailujen jälkeen kävimme "suihkussa". Peseytyminen hoidettiin vanhaan hyvään tapaan kylmällä kaivovedellä ja "äyskärillä". Näihin pesuhetken olosuhteisiin tottui nopeasti ja ainakin itse huomasin pian nauttivani hommasta. Ainoa kurja juttu oli vain vaihtovaatteiden vähäinen määrä, sillä olimme jättäneet rinkkamme säilöön toiselle puolen saarta the rising sun guesthouselle.

BHGH oli kaikessa mahtavuudessaan varsinainen viidakkoeläinten paratiisi. Rannalla upeassa vaaleassa korallihiekassa asui lukuisia rapuja ja hietakärpäsiä. Kasvillisuudessa bungalowien luona asusteli muun muassa rottia, liskoja ja termiittejä. Ylempänä viidakossa puolestaan oli apinoiden, villisikojen, lepakoiden ja käärmeiden asuinsijat. Upea paikka uskomattomalla paratiisimaisemalla, mutta sanoisin ettei se sovi ötökkä-/ käärmekammoisille.

Liskonen.

Siipiveikko.

Illalla kävimme syömässä guesthousen ravintolassa The makkaraperunat ja suuntasimme taskulamppujen valossa kohti rantabaaria. Baarin suuaukolla portaissa oli ripustettuna kyltti "closed". Menimme kyltistä huolimatta istuskelemaan baarin terassille ja katselimme upeata tähtitaivasta. Olimme sattumalta lukeneet Marko Kososen kirjoittaman Rock`n roll suicide Bar, lopun aikojen matkakirjan. Kirja kertoi baarin perustamisesta Koh rongin saarelle. Katselimme tähtiä ja vietimme siis iltaa entisen Rock`n roll suicide baarin terassilla. Olimme jo lähdössä baarista nukkumaan bungaloweillemme, kun kuulimme guesthousen omistajan Jonesin huutavan suomeksi: "tulkaa käymään täällä!" Menimme käymään Jonesin bungalowilla ja maistelimme Jekkua, Pastista ja tietenkin Kossua. Siinä sitten tuli useampikin huikka maisteltua, sillä olimme Jonesin vieraina varmaankin kello neljään asti.

Päivä 19. Sihanoukville - Koh Rong, kirj. Paapu

Aamu alkoi check-outien tekemisellä ja laivalippujen ja majoituksen (1yö) varauksella Koh Rongin saarelle. Olimme kuulleet, että saari olisi usein lähes täyteen buukattu, joten katsoimme parhaaksi varata ensimmäisen yön etukäteen. Saisi sitten rauhassa asettua löytämäänsä mieluisaan mestaan seuraavana päivänä, tulisimmehan kuitenkin vasta iltapäivästä saarelle. Suosituimmilla paikoilla edellisenä iltana tai aikaisin aamusta on helpompi saada mieluisa majoitus, koska sinä päivänä saapuvat eivät ole vielä ehtineet varata parhaita paikkoja.

Bussimatkalla poliisit pysäyttivät meidät kerran ja haastattelivat kuskiamme muutaman minuutin. Ei oikein selvinnyt mistä oli kyse, mutta ilmeisesti halusivat vain oman osuutensa meidän farangien tuomista varoista, koska kuski heille jotain antoi. Muutama muu poliisi pälyili bussinikkunoista. Laivamatkallakin poliisivene pyysi meidän veneen telakoitumaan viereensä. Juuri kun olimme lähes kyljessä kiinni, poliisit viittoilivatkin meidät lähtemään. Olisiko se sitten jokin paniikkitestiratsia ollut.

Venematka meni mukavasti osan ajasta nokkapaalua vasten torkkuen ja löhöillen. Näimme matkalla delfiineitäkin. Jotkin kalat hyppivät meren pintaa pitkin useita metrejä ja jättivät jälkeensä vastaavat renkaat, kun järveen jää leipiä heittäessä. Joissain kohdin merta oli huomattava määrä roskia ja tulikin mieleen, että Kambodzalaiset taitavat pitää merta kaatopaikkanaan. Ei varmaan tiedä hyvää muutaman kymmenen tai sadan vuoden tähtäimellä.

Saarelle saavuttua rantamiljöö näytti viihtyisältä. Veden kirkkaus oli jotain aivan eri luokkaa, kuin rannikolla. Täällähän voi ihan oikeasti snorklata! Rantahiekka oli valkoista ja narskui varpaiden alla kuin pakkaslumi.

Käppäilimme rannan toiseen päähän nauttimaan venesatamaa puhtaammasta merivedestä ja pallottelemaan joksikin aikaa. Kävimme myös katsastamassa aivan rannan päässä olevat Treehouse bungalowit, jotka olivat n. 5m korkeudelle rakennettuja majoja. Aamupalasta oli kuitenkin jo hetki, kun aurinkokin rupesi jo laskemaan, joten menimme illallistamaan Khmer ja Thai mätöt läheiseen Monkey Island nimiseen bungalowikylään.

Ruuan jälkeen hengailtiin hetki Rising Sun guesthousemme terassilla. Tämä paikallisen booking palvelun kautta varaamamme huone oli näkymiltään hieno ja perussiisti, mutta sijaitsi lähellä baareja. Tämä tarkoitti sitä, että täytyisi osata nauttia hieman äänekkäämmästä tuutulaulusta, mikäli aikoisi mennä aikaisin nukkumaan.

Mumsku kuitenkin päätti jäädä tutimaan ja lähdimme Samun kanssa kaksin vielä yksille satamalaiturin päässä olevassa vilkkaimmassa baarissa, joka sekään ei ollut kuitenkaan mikään liian hulinainen. Päädyimme osallistumaan jo tutksi tulleeseen Beer Pong juomapeliturnaukseen, johon ei ilmeisesti voi olla törmäämättä, mikäli viettää iltoja Backpacker party tyyppisissä paikoissa. Tapasimme myös suomalaisen pariskunnan, joka oli jättänyt kesken viidakkovaelluksen saaren auringonlaskun puoleiselle rannalle. Polun lopun laskeutuminen oli ollut likalle liian pelottavan jyrkkä. Tämä seikkailu odottaisi meitä huomenna.

Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!

Päivä 18. Kampot - Sihanoukville kirj. Mumsku

Päivä alkoi hyvillä aamupalamätöillä naapuri guesthousen ravintolassa. Vatsat täysinä lähdimme etsimään paikallista eläintarhaa. Paikan suhteen meillä ei ollut suuria odotuksia, sillä olimme lukeneet Lonely planetista tarhan nähneen jo parhaat päivänsä. Eläintarhat ovat aina jossain määrin surullisia paikkoja, eikä tämä ollut poikkeus.

Gibboni pariskunta.

Pikkuinen surullinen söpöläinen.

Eläinten häkit olivat pieniä ja matalia. Kissaeläinten luonnollisia kiipeilytarpeita ei oltu huomioitu millään tavoin. Tarhassa näkyi myös loukkaantuneita ja vammautuneita eläimiä. Jotenkin halusin uskoa tai ainakin uskotella itselleni, että vammautuneet eläimet oli otettu luonnosta hoidettaviksi eläintarhaan. Voihan se olla, että tämä ajattelutapa oli vain minun tapani parantaa omaa fiilistäni. Eläintarha kuului jonkinlaiseen villieläinten suojelujärjestöön ja siellä näkyi työskentelevän myös muutamia länkkeitä. Kaiken kaikkiaan eläintarhan alue oli laaja ja siellä olisi voinut ajaa scootterilla paikasta toiseen. Mehän olimme tietysti reippaita, liikuntaa kaipaavia nuorukaisia, joten kävelimme tukahduttavan kuumassa eläintarhassa pitkin ja poikin. 

Saaako kissaa silittää?

Roko.

Heiniä päähän ja menoksi.

Eläintarhassa oli ilmeisesti ollut joskus jonkinlainen lasten huvipuisto. Yli kasvaneen ruohon keskellä nämä ruostuneet huvipuistolaitteet näyttivät siltä kuin olisimme vierailleet Tsernobyl:issä. Meidän piti tietenkin mennä kokeilemaan karusellin kestävyyttä ja ottaa muutamat valokuvat muistoksi tästä hylätystä puistosta. 

Lapsia leikitytti :)

Tämän erikoisen kokemuksen jälkeen hyppäsimme takaisin scoottereidemme selkään ja suuntasimme kohti Bokorin luonnonpuistoa. Tiet luonnonsuojelualueella olivat hyvässä kunnossa ja maisemat näyttivät upeilta. Ajoimme ylös asti vuoren huipulle katsomaan jonkinlaisen naisbudhan jättimäistä  patsasta. Patsaan luonta näkyi kaunis maisema alas vuoristoon ja merelle. Alhaalla näkyi myös Kampotin kaupunki siltoineen. Oli hienoa katsella vuoren huipulta, miltä kaupunki, mistä aamulla lähdimme näyttää. 

Vuoren huipulla.

Suuri patsas vuoren huipulla.

Maisemaa vuoristotiellä.

Lähdimme jatkamaan matkaa Bokorin luonnonpuiston vesiputoukselle. Tähän aikaan vuodesta putous ei ollut vesimääränsä puolesta kovinkaan massiivinen. Paikkana alue oli kuitenkin hieno. Korkeuserot putouksen ylä- ja alaosilla olivat suuret ja maisema putouksilla oli jylhä. Miehet halusivat lähteä taituroimaan vesiputouksen alle jotakin pientä kinttupolkua pitkin. Jäin nauttimaan maisemasta putousten päälle. Olin nimittäin onnistunut polttamaan yläselkäni scootterin kyydissä istuessani ja päässäni tuntui, etten kestäisi enää yhtään aurinkoa. Pieni varjoinen kököttelyhetki teki siis todella hyvää. 

Bokorin luonnonpuiston vesiputous.

Olimme aikaisemmin suunnitelleet, että päästyämme perille Sihanoukvilleen menisimme Otres beachille. Eemeli ja Samuel olivat katsoneet facebookista, että Phnom penh:issä tapaamamme aussi Alex oli hehkutellut rantaa ja sen rauhallista ilmapiiriä. Ajoimmekin juuri sopivasti muutama minuutti ennen auringonlaskua rannalle. Joku Belgradlainen hiukan jotain vettä vahvempaa maistellut mies sai meidät puhuttua ravintolaansa maistelemaan aitoja italialaisia pastoja. Hyviähän pastat olivat, mutta hinnoissa oli puolet liikaa (6-7$). Söimme ja joimme ravintolassa hyvin ja toivuimme pitkästä scootterimatkasta. Olimme heti rantaan päästyämme käyneet pulahtamassa, joten pahimmat tiellä kerätyt pölyt olivat jo huuhtoutuneet mereen. Toipumista raskaista kilometreistä auttoi myös vodkavichy ja pastis anisviina. Pastista sekoitettiin kylmään veteen, jolloin juoma muuttui maidon valkeaksi.

Otres beach.

Alex tuli moikkaamaan meitä ja lähdimme yhdessä hänen suosittelemaan ravintolaan. Paikassa oli iso kattoterassi, josta näkyi kirkas tähtitaivas. Jonkun ajan kuluttua nautittuamme taivaan kannen antimista terassille tuli eräs mies. Hän pyysi meiltä seitsemää hiljaista minuuttia, jotta voisi soittaa jonkinlaisella huilulla kuulle. Soiton alettua meidän kaikkien oli vaikea pitää pokkaa ja pysyä hiljaa. Kuu laski hiljalleen ja näytti aivan siltä, että se olisi vajonnut mereen ja sitten sammunut. Vaikuttava ja ainutkertainen kokemus :)

Päivä 17. Kampot, päiväretki luolaan ja Koh Tonsai saarelle, kirj. Paapu

Edelisenä päivänä olimme seurailleet Samun kanssa naapuripubin bambuterassin kattoparruja ja terassien välisilä lankoja kulkureitteinään käyttävää rottaa. Jossakin välissä yksi lepakkokin lensi katoksemme ali meidän riippukeinujemme päältä. Pubissa sattui olemaan myös yksi Suomalainen, joka oli seuraavaksi suuntaamassa kahdeksaksi päiväksi Koh Tonsain saarelle, jonne me olimme menossa tänään oikein järjestetyllä Tuk-Tuk päiväretkellä. Ajatus ensimmäisestä järjestetystä päiväretkestä oli kaikkien seikkailujen jälkeen ihan jees, olisihan se helppo ja vaivaton tapa tutustua moneen paikkaan yhden päivän aikana. Vaikkakin jälkeenpäin jäi sellainen maku, että kyllä se olisi nytkin ollut parempi vaihtoehto vain kysellä käymisen arvoiset paikat ja lähteä jo valmiiksi vuokraamillamme skoottereilla suuhaamaan mestoille. Olisi sitten vapaus jäädä johonkin pidemmäksikin aikaa halutessaan. Ja Tonsaille olisi varmaan tullut ainakin yhdeksi yöksi jäätyäkin.

Päiväretkemme ensimmäinen kohde oli suolapellot. Siellä ei nyt ollut suolaa. Sitä putsattiin. :D

 Toinen kohde oli luola. Siellä oppaanamme toimi 13 vuotias sujuvaa englannin kieltä (parempaa kuin varmaan yksikään meistä 13v:nä) puhuva Kambodzalaispoika. Oli varmaan jonkun kerran ollut tekemisissä länkkäreiden kanssa. Liekö tämäkin lapsi aloittanut työuransa minkä ikäisenä. En tullut kysyneeksi, onko hänellä aikaa kouluunkin, mutta kyllä Kambodzassa kouluja tuntui kuitenkin pienemmistäkin paikoista jo hyvin löytyvän.

Opas näytti meille luolassa kaksi reittivaihtoehtoa, helpomman ja vaikeamman. Vaikeampi oli kalliossa oleva kolo, jossa olisi ötököitä, liukkaita kallioita ja suuria droppeja. Emme halunneet kuolla, joten valitsimme helpomman. Vaikeampi oli puolittain vitsi, vaikka oppaallemme sieltä oli kyllä mennytkin. Haljenneen kallon ja putoamisen hän oli kuulemma luolassa nähnyt, "But just once" ja nauroi päälle.

Helpommassakin tuli meille kokemattomammille luolaseikkailijoille yhdessä kohtaa stoppi. Jyrkkä kallio laski pimeyden uumeniin. Opas kysyi meiltä vain; "Can you do it in the dark". Halusimme kuitenkin nähdä mitä meitä odottaisi ja valaisimme kolon Samun kännykän valolla. Valaistuna putous oli noin 4 m ja taaempana näkyi pohjaton kuilu. Kuvitelma siitä mitä kävisi, jos sattuisi lipsahtamaan teki kohdasta jännittävän. Ajattelin, että kyllä meitsi tuosta menee, mutta mitenköhän likat ja pyysin tulla vilkaisemaan. Neljäs ryhmäläisemme italialainen nainen tuli katsomaan koloa ja asteli jännityksen sekaisena oppaan opastamana alas. Menin itse seuraavaksi, eikä alasmeno teknisesti ollut kovin paha. Jäin alas passiin, jotta saisin vähän kopattua jonkun mahdollista pudotusta. Samukin mietti, että mitä hän nyt tässä oikein kuumottelee, kun likkakin on jo alhaalla ja tuli perässä. Viimeisenä ohjattiin alas Mumsku, joka tuli myös näppärästi.

Teknisesti ei niin paha, mutta ilman kameran salamaa pimeässä mieli tekee oman tehosteensa.

Luolan lopussa oli kohta, jonka yli meni 3-4 m pitkä lankku. Lankun alla näytti olevan pelkkää tyhjää. Lankun päällä vajaan metrin yläpuolella meni bambukeppi, josta voisi pitää kiinni, kun hinaisi itsensä lankkua pitkin rotkon yli. Ajattelin, että No way! Tämä on kuin jostain Indiana Jones pätkästä! Mietin, että saisinko kasattua itseni ja mentyä yli ja vaikka saisinkin, niin joutuisiko jotkut palaamaan killerireittiä takaisin, vai tulisivatko perässä? Menin lähemmäs rotkoa ja huomasinkin sen värähtävä, se oli täynnä vettä. Vesi ulottui parinkymmenen sentin päähän lankusta. Mikä helpotus! Kaikki fiilistelivät ja nauroivat, varmaankin tajutessaan ainakin säilyvänsä hengissä.

Vettähän se vain oli!

 

Kolmantena kävimme pippuri- ja hedelmäfarmilla.Oltiin niinsanotusti niin kaukana, kuin pippuri kasvaa. Italialaisen mukaan heillä ei ainakaan pippureita kasvatettaisi ja kuulemma ranskalaiset huippukokit käyttävät vain Kambodzassa kasvatettua pippuria.

Niin kaukana, kuin pippuri kasvaa.

Viimeisenä menimme Koh Tonsaylle. Se oli rauhallinen levyttelysaari. Siellä olisi ollut mukava viettää ainakin yksi iltakin auringonlaskua katsellen, mutta olimme valinneet päiväretken. Edellisenä iltana näkemämme suomalainenkin oli jo saapunut saarelle. Pääsimme kuitenkin taas parin päivän tauon jälkeen lilluskelemaan meressä ja se teki gutaa. Testattiin myös ensimmäistä kertaa paikallista jousisulkapalloboltsi mätkintä peliä. Italialainen ei antanut päiväretkisuunnitelmankaan ja hotellivaraustensa häiritä, vaan ilmoitti veneemme tehdessä lähtöä, että hän jäisi tänne. :D Satamaan saavuttuamme Tuk-tuk kuski joutuikin soittamaan vaikean puhelun ja antamaan puhelimen minulle, jotta matkanjärjestäjä uskoi, että yksi lammas oli jäänyt nyt ihan tahallisesti pois laumasta.

Auringonlasku katseltiin Tonsain sijaan rapumarketilla. Sieltä sai myös Kambodzalaiset pippurit reilusti halvempaan torihintaan, kuin mitä ne olisivat pippurifarmilla maksaneet. Loppuilta meni hieman luksuksemmassa Guesthousessamme bilistä pelaillen ja valioliigaa katsellen.

Jos matkakärpänen iski, niin:
tästä on helppo aloittaa ;D

Tai voihan sitä:
himassakin hauskaa pitää!